Simo Peura

Luterilaisissa seurakunnissa on käynnistynyt reformaation muistovuoden vietto. Ensi vuonna lokakuun viimeisenä tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Teeseissä oli kyse katumuksesta, anteeksiannosta ja armosta. Lutherin ajatuksia pidetään seurakunnissa monin tavoin esillä vuoden ajan.

Lutheria on juhlittu ennenkin. Sata vuotta sitten, ensimmäisen maailmansodan melskeessä, hänessä nähtiin saksalainen kansallissankari. Tällä kertaa muistovuotta vietetään kyselevissä tunnelmissa. Reformaatio nimittäin hajotti lännen katolisen kirkon. Eurooppaan muodostui erilaisia protestanttisia kirkkoja.

Luterilaisille, anglikaaneille, reformoiduille ja monille muille protestanteille sanalla ”uskonpuhdistus” on myönteinen kaiku. Sen ansiosta monta hyvää asiaa löydettiin uudelleen. Raamattu käännettiin kansankielelle, armon merkitys oivallettiin ja uskoa Jumalan lahjana korostettiin. Reformaatio vaikutti myös yhteiskuntien kehitykseen. Se muistutti, että kristillinen kilvoitus toteutuu tavallisessa arjessa, perheessä ja eri ammateissa työtä tehtäessä. Apua tarvitsevia varten perustettiin yhteiset kassat. Niillä turvattiin heikommassa asemassa olevien selviytyminen.

Sanalla ”uskonpuhdistus” on valitettavasti myös kielteinen kaiku. Sen seurauksena menetettiin jotain arvokasta. Ripin käyttö taantui. Silti kaipaamme, että laiminlyöntimme annetaan anteeksi. Mariasta, Jumalan äidistä, me luterilaiset puhumme kovin epäröiden. Olemme unohtaneet, että Luther kirjoitti kirjan arvostamastaan Mariasta ja ylisti tämän esikuvallista nöyryyttä. Ristinmerkki jää meiltä tekemättä, vaikka se on kristityksi tunnustautumisen ilmaus. Sivuutamme Lutherin ohjeen, jonka mukaan kristityn tulisi siunata itsensä ristinmerkillä aamuin ja illoin.

Luterilainen perintö on rikkaampi kuin luulemme. Jotta siitä voi ammentaa, se pitää tuntea. Muistovuosi 2017 tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden tutustua luterilaisen uskon aarteisiin. Lähde mukaan löytöretkelle.

© Simo Peura