Matkaraportti KMN:n eksekutiivi- ja keskuskomitean kokouksesta Genevestä 13.-22.6.2018
27.6.2018
Eksekutiivikomitea kokoontui ennen keskuskomiteaa ja viimeisteli sille esitettävät asiat. Nämä tulivat käsitellyksi keskuskomiteassa, minkä vuoksi ei ole tarpeen esitellä eksekutiivikomitean päätöksiä. Kokouspaikkana oli sekä Geneve että Bossey. Välisunnuntaina järjestettiin KMN:n 70-vuotisjuhlien jumalanpalvelus Geneven katedraalissa. Jumalanpalveluksessa saarnasi patriarkka Bartholomeus I. Sunnuntai-iltana keskuskomitea vietti 70-vuotisjuhlaa Bosseyssa. Suomesta kokoukseen osallistuivat Kimmo Kääriäinen, Tomi Karttunen ja Risto Jukko Kirkon ulkoasiain-osastolta, Rolf Steffansson SLS:sta, Antti Laine KUA:sta ja Mari-Anna Auvinen SEN:sta. Kokouksen asialista sisälsi poikkeuksen paljon isoja päätettäviä asioita. Työskentelyä leimasi kiire ja ajan puute. Kokouksen kohokohta oli paavi Fransiskuksen vierailu. Se aiheutti Ekumeenisessa keskuksessa mittavat turvallisuusjärjestelyt.
Moderaattorin raportti
Moderaattori Agnes Abuom pohti raportissaan, kuinka voimme kulkea ja palvella yhdessä rauhan ja vanhurskauden toteutumiseksi. Jumala odottaa, että luomme yhteisellä vaelluksella tilaa, joissa armollisuus toteutuu, samoin tilaa sukupuolten väliselle oikeudenmukaisuudelle. Abuomin mukaan maailman haasteita ovat demokraattinen hallinto, yhteistyö sukupuolten tasavertaisuu-den hyväksi ja oikeudenmukainen kestävä talous. Näihin vastattaessa KMN tulee vahvistaa enemmän kuin koskaan toivoa ja voimaannuttaa.
Abuomin puheenvuoro oli vahva. Keskustelussa todettiin, että pyhiinvaelluksen tulisi olla enemmän uskon vaellus. Lisäksi kiinnitettiin huomiota uskonnon hyväksikäyttöön, kristittyjen teloituksiin ja demokratian uhkiin. KMN:n ja kirkkojen tulisi toimia vieläkin voimakkaammin yhteistyössä hallitusten ja uskonyhteisöjen kanssa globaalin oikeudenmukaisen yhteiskunnan hyväksi.
Pääsihteerin raportti
Olav Fykse Tveit loi aluksi näkökulman KMN:n seitsemään vuosikymmeneen. Sen pohjalta hän nosti ekumeeniseen keskusteluun rakkauden käsitteen kirkkojen yhteyden ilmentäjänä. Pääsihteeri pohti myös tulevaisuuden näkymiä ja totesi, että KMN:n itselleen asettamat tavoitteet ovat usein korkeat. Näin tulikin olla. Hän tarkasteli ”ekumeenista rakkauden liikettä” pyhiinvaelluksen, rauhanteon ja ekumeenisen diakonian näkökulmista.
Pääsihteerin raportti otettiin innostuneesti vastaan. Se laajensi ekumenian näkökulmaa. Keskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että rakkauden (agape) käsitteen pohdintaa tulee jatkaa ja syventää. Raamatullinen käsite rakkaus on alaltaan laaja. Siksi tulisi edelleen selvittää, mitä se merkitsee ekumeeniselle liikkeelle ja kuinka se liittyy ykseyden käsitteeseen. Keskuskomitea rohkaisi eksekutiivikomiteaa jatkamaan aiheen pohdintaa. – Raportti oli nykyisen pääsihteerin viimeinen raportti keskuskomitealle.
Eksekutiivin raportti
Uusittujen sääntöjen mukaan eksekutiivikomitea laatii toiminnastaan raportin keskuskomitealle. Siinä kiinnitettiin erityisesti huomio yleiskokousten puolivälin evaluointiin, oikeudenmukaisuu-den ja rauhan pyhiinvaellukseen ja Green Village -rakennushankkeeseen. Keskustelussa todettiin, että pyhiinvaelluksen teema tulisi olla olennainen KMN:n kaikessa toiminnassa. Green Village -hankkeen raportoinnin tulee vastedes sisältää riskianalyysi.
Seuraava yleiskokous 2021
Valinta tehtiin Saksan Karlsruhen ja Etelä-Afrikan Capetownin välillä. Kummallakin oli omat vahvuutensa. Keskustelussa esille nousivat mm. missionaalisuuden vahvistaminen, viisumi-ongelmat, rotaatio-periaate, konteksti ja talous. Äänestyksessä Karlsruhe voitti selvästi äänin 91-27. Yleiskokouksen todennäköinen ajankohta on 5.-19.10.2021. Siitä päättää eksekutiivi-komitea neuvoteltuaan paikallisen järjestäjän kanssa.
Kokouksen aiheeksi ehdotettiin ”The Love of Christ Compels Us (2 Cor. 5:14)”. Aihe on muunnelma raamatunjakeesta 2. Kor. 5:14 ”Kristuksen rakkaus vaatii meitä”. Aiheesta ei kuitenkaan syntynyt yhteistä näkemystä. Asia siirrettiin eksekutiivikomitean pohdittavaksi marraskuun kokoukseen 2018. Keskuskomitean jäsenet voivat lähettää omat kommenttinsa eksekutiiville 15.10.2018 mennessä. Lopullisen päätöksen keskuskomitea tekee postiäänes-tyksellä.
Yleiskokouksen osanottajamääräksi vahvistettiin 750, joista kirkot nimeävät 85% ja keskus-komitea 15%. Viime mainitun avulla eri kiintiöiden prosentuaaliset osuudet (target balancies) voidaan ottaa huomioon. Kirkkomme voi siten nimetä aluksi kaksi delegaattia. Keskuskomitea kehotti vakavasti kirkkoja lähettämään delegaation, jonka edustajien osuudet ovat tasapainossa. Pääsihteeri lähettää kirkoille kutsun yleiskokoukseen syksyllä 2018, minkä jälkeen nämä voivat nimetä delegaattinsa.
Muilta osin kokouksen järjestelyt etenevät normaalisti. Yleiskokouksen suunnittelukomitean (APC) raportti otettiin vastaan. Keskuskomitea esitti joitakin yksittäisiä huomioita yleiskokouk-sen järjestelyihin.
Policy reference -komitean asiat
Jäsenasioiden osalta todettiin, että kaksi afrikkalaista kirkkoa hyväksyttiin KMN:n jäseniksi jo edellisessä kokouksessa. Huolta kannettiin Kimbanguisti -kirkon tilanteesta, jonka jäsenyys jäädytettiin kaksi vuotta sitten. Keskuskomitea odottaa, että pääsihteeri vierailisi pikaisesti ko. kirkossa.
KMN:n Gender-politiikkaa varten on laadittu kehityssuunnitelma. Sen uudistettu versio lähetettiin PCCC:lle arvioitavaksi.
KMN:n ja Katolisen kirkon yhteistyöryhmän raportti otettiin vastaan, samoin PCCC:n raportti. Sen esitykset hyväksyttiin (niiltä osin kuin ne eivät kuuluneet governance and nominations -komitean työlistalle) erittelemättä.
Public issues -komitean asiat
Keskuskomitea laati seitsemän kannanottoa (statement): rauhan edistyminen Korean niemimaal-la, oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan rakentaminen Kolumbiassa, kansainvälisen ihmisoi-keuksien julistuksen 70-vuotisjuhla, Filippiinien tilanne, solidaarisuus Kongon demokraattisen tasavallan kansaa ja kirkkoja kohtaan, Gazan ja Jerusalemin tapahtumat, USA:n köyhien kamp-pailun 50-vuotismuisto ja kristittyjen läsnäolo Lähi-Idässä. Keskuskomitea suositti, että pääsihteeri, KMN:n henkilöstö tai F&O -komissio ottaisi käsiteltäväksi kahdeksan muuta ajankohtaista aihetta.
Governence and nominations -komitean asiat
Komitea hyväksyi muutokset hallintoelinten jäsenyyksiin. Suomalaisista Jooa Sotejeff-Wilson tuli CWME:iin Aino Nenolan tilalle. PCCC:ssä piispa Christoph Meyns korvaa piispa Jan Janssenin.
Hallintoelinten työskentelyä ohjaava Code of Conduct otettiin vastaan. Sitä tulee edelleen kehittää ja ottaa huomioon ekumeenisten kumppanien vastaavat asiakirjat, kirkkojen erilaiset korostukset ja sukupuolinen häirintä. Myös KMN:n Child safeguarding policy hyväksyttiin.
Keskuskomitea vahvisti PCCCn raporttiin (Rhodes 2017) sisältyvän selvityksen fare and adequate -periaatteen tulkinnasta (artiklat 54 ja 55). Sen sijaan PCCCn esittämä muutos nuorten ikärajaan (30 vuoden sijasta yläraja 35 vuotta) ei tullut hyväksytyksi. Kirkot nimeävät yleiskokouksen delegaateista nykysääntöjen mukaan 85% ja keskuskomitea 15%. Tätä sääntöä päätettiin muuttaa jakosuhteeksi 80%/20%.
Pääsihteerin tehtäväksi jäi huolehtia siitä, että KMN:n henkilöstö tuntee erityiskomission aikanaan laatiman linjauksen, joka koskee rukousta ja ekumeenista rukousta KMN:n toiminnassa. APC:ta pyydettiin ottamaan sama linjaus huomioon tulevan yleiskokouksen suunnittelussa.
Komitea hyväksyi myös PCCC:n tulkinnan siitä, mitä jäädytetty jäsenyys merkitsee käytännössä (ks. tarkemmin PCCC:n Rhodoksen raportin liite).
Finance Policy -komitean asiat
KMN:n talous on edelleen tiukka. Vuoden 2017 budjetti jäi hieman alijäämäiseksi. Bosseyn keskuksen tulos oli CHF 47.000 miinuksella. Ohjelmat kyettiin toteuttamaan budjetin mukaisesti. Taloutta rasittaa edelleen eläkkeiden maksua varten otettu laina (CHF 46,4 milj.). Audit -komitean raportti otettiin vastaan. Alkuvuoden 2018 budjetti on CHF 310.000 miinuksella, mikä vastaa Bosseyn tappion määrää. Henkilöstö- ja infrakulut ovat budjettisuunnitelman mukaiset. Viestintäkulut ovat ennakoitua suuremmat paavin vierailun johdosta.
KMN:n kokonaistulot ovat laskeneet CHF 20,4 miljoonasta (2014) CHF 17,4 miljoonaan (2017) ja kirkkojen jäsenmaksut yli 10%. Myönteistä on maksavien jäsenkirkkojen tuen kasvu, mutta edelleen 25% jäsenkirkoista ei maksa jäsenmaksuaan. Keskuskomitea rohkaisi jäseniään ja KMN:n presidenttejä toimimaan aktiivisesti asian hyväksi.
Vuosien 2018-2021 taloussuunnitelma ja siihen sisältyvä suunnitelma tulojen lisäämiseksi hyväksyttiin. General Reserves Policy päivitettin.
Green Village -hanke etenee suunnitellulla tavalla. Vuosina 2018-2021 ollaan siirtymävaiheessa, jonka aikana entinen kirjasto ja kaksi siipirakennusta puretaan ja kaksi uusista rakennuksista on valmistumassa. Tämä tarkoittaa vuokratulojen vähenemistä; vuokrien odotetaan kasvavan taas 2024 lähtien. Hankkeella on oma ohjauskomiteansa, jonka raportti hyväksyttiin. Hankkeen tarkentunut suunnitelma esiteltiin keskuskomitealle. Keskustelussa huolta herätti riskienhallinta. Tältä osin tilannetta päivitetään hankkeen etenemisen myötä. Jäsenkirkoille tarjotaan aikanaan mahdollisuutta hankkeen taloudelliseen, erityisesti ekumeenisen kappelin kunnostuksen tukemiseen.
Communications -komitean asiat
Komitea hyväksyi KMN:n viestintästrategian 2018 ja sen yleislinjauksen. Hyväksyntään liitettiin lukuisia erityyppisiä kommentteja. Niistä tärkein oli suositus laatia uusi viestintäasiakirja 2000-luvun tarpeisiin otsikolla ”Communicating love, unity, and credibility”. Aiemmat vastaavat ovat vuosilta 1968 ja 1983.
Programme -komitean asiat
Keskuskomitea arvioi sen esittämien suositusten toteutumista. Esille nousi mm. nuorten mahdollisuus osallistua KMN:n työskentelyyn. Samoin kommentoitiin Gender Advisory Groupin suositusten (vuodelta 2015) toteutumista. Puolivälin arviointiraportti otettiin vastaan, sen yleislinja hyväksyttiin ja lisäksi esitettiin kommentteja, jotka koskivat sosiaalisia kysymyksiä kuten väkivaltaa yhteiskunnassa.
KMN:n strategiasuunnitelma vuosiksi 2018-2021 hyväksyttiin. Eksekutiivikomitean tulee raportoida sen toteutumisesta keskuskomitealle 2020. PJP:n päivitys hyväksyttiin. Lisäksi pyydettiin, että APC valmistelisi yleiskokousta pyhiinvaelluksen hengessä.
Ekumeeninen diakonia -dokumentista ja sen soveltamisohjeesta (study guide) käytiin laaja keskustelu. Dokumenttia ei oltu lähetetty kirkkojen arvioitavaksi mutta KMN:n tiedotuksessa se nostettiin silti esille. Tapahtumat herättivät kysymyksen dokumentin asemasta. Keskuskomitea päätti, että dokumentti tunnustetaan työasiakirjaksi kirkoilta pyydettävää palautetta varten, sitä ei julkaista, sen esittämät kommentit (liitteenä) otetaan tarkasti huomioon, asiakirjaluonnos lähetetään PCCC:lle arvioitavaksi ja tuodaan takaisin keskuskomiteaan 2020.
Ecumenical Global Health -strategia otettiin vastaan ja sen peruslinja hyväksyttiin. Arushan lähetyskonferenssia koskeva raportti ja Arusha Call to Discipleship otettiin vastaan. Arushaa pidettiin yleisesti ottaen varsin onnistuneena kokouksena.
Edellä mainittujen lisäksi keskuskomitea otti vastaan useita muita komissioraportteja.
Plenum-istunnot
Kokouksen neljä plenumia käsittelivät seuraavia teemoja: rajoja murtamassa: 1) ykseyden etsintä tänään, 2) ekumeeninen diakonia ja kestävä kehitys, 3) 70-vuotisjuhla: kokemuksia pyhiinvaellukselta ja 4) elävä yhteisö. Kestävää kehitystä käsittelevässä plenumissa esiteltiin työn alla oleva Ekumeeninen diakonia -asiakirja.
Kokouksen viesti
70-vuotistaipaleen johdosta keskuskomitea julkisti viestin. Sen mukaan toteutunut ykseys on Jumalan lahja ja suuri kiitoksen aihe. Sellainen on myös KMN:n jäsenkirkkojen ja esimerkiksi Katolisen kirkon kanssa syntynyt yhteys. Viestissä mainitaan yhteiseltä matkalta merkittäviä askeleita, kuten BEM, rasismin vastainen ohjelma ja kirkkojen vuosikymmen naisten solidaarisuuden hyväksi. Viesti sisältää myös surun siitä, että näkyvää ykseyttä ei ole vielä saavutettu. Patriarkka Bartholomeoksen saarnaan viitaten todetaan, että ykseyden lahjat eivät kypsy ilman Jumalan armoa. Viestin mukaan kirkkojen edustajat sitoutuvat jatkamaan yhteistä pyhiinvaellusta. Paavi Fransiskuksen vierailu KMN:ssa juhlavuonna 2018 herättää toivoa.
Uuden pääsihteerin etsintä
Pääsihteeri Olav Fykse Tveit ilmoitti, ettei hän hae kolmatta pääsihteerikautta. Keskuskomitea käynnisti uuden pääsihteerin haun. Search-komiteaan kuuluu 18 jäsentä, joista keskuskomitea valitsi 10 ja eksekutiivi 6. Viran puolesta komiteaan kuuluvat varapuheenjohtajat. Komitean puheenjohtajaksi valittiin Paul Gardner. Pohjoismaista valituksi tuli Simo Peura. Komitea kokoontuu ensimmäisen kerran Ateenassa 25.-28.11.2018. Kimmo Kääriäisen kanssa neuvoteltuani olen kertonut komitean jäsenille, että kirkkomme on valmis isännöimään seuraavaa kokousta 12.-17.6.2019 Helsingissä.
Paavin vierailu Ekumeenisessa keskuksessa 21.6.2018
Tapahtuma oli historiallinen. Ensimmäistä kertaa paavi teki virallisen vierailun KMN:oon. Se sisälsi kaksi osaa: yhteisen ekumeenisen rukouksen kappelissa aamupäivällä ja ekumeenisen tapaamisen iltapäivällä. Tällä välin paavi lounasti Bosseyssa yhdessä KMN:n edustajien kanssa. Bosseyssa paaville esiteltiin KMN:n nuorten toimintaa. Paavi myös rukoili Bosseyn opiskelijoiden kanssa. Paavin delegaatioon kuului kardinaali Koch ja monia muita. Ennen rukouksen alkamista keskustelin arkkipiispa Brian Farrellin kanssa.
Ekumeenisen rukouksen toteuttamiseen osallistui KMN:n johto ja nuorisoedustajat. Paavi piti saarnan ja siunasi läsnäolijat. Paavin saarnan aiheena oli apostoli Paavalin kutsu galatalaisille vaeltaa Hengessä (Gal. 5:16,25). Hän korosti kristillisen kilvoituksen merkitystä sekä maailmasta ja kuluttamisesta kieltäytymistä. Kristittyjen tulee omaksua palvelemisen mieliala ja uudistua ajattelutavoiltaan. Hän näki kristittyjen ykseyden särkymisen olevan seurausta maailmallisuu-desta. Kristittyjen tulee omaksua omasta luopumisen periaate myös ekumeniaa edistäessään. Se tarkoittaa vuosisataisten näkemyserojen jättämistä taakse. Kristityt tarvitsevat myös Pyhän Hengen voimaa vaelluksellaan. Hän muistutti, kuinka jo nyt voimme vaeltaa, rukoilla, evankelioida ja palvella yhdessä. Saarnansa lopuksi hän kiitti Jumalaa siitä, että oli ”löytänyt teidät jo tekemästä samaa matkaa”.
Ekumeeninen tapaaminen alkoi pääsihteerin puheenvuorolla, joka perustui tapaamisen teemaan ”Walking, praying and working together”. Olav Fykse Tveit mainitsi monia jo käynnissä olevia yhteistyömuotoja ja viittasi PCPCU:n ja kardinaali Kochin panokseen paavin vierailun toteutumiseksi. Tveit vakuutti, että KMN on valmis entistä laajempaan yhteistyöhön Katolisen kirkon kanssa.
Agnes Abuomin korosti puheessaan pääsihteerin tavoin yhteistyön mahdollisuuksia. Afrikkalaisen sanonnan mukaan ”Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Jos haluat kulkea kauas, kulje yhdessä.” Hän tähdensi erityisesti yhteistyötä lasten ja nuorten hyväksi. Abuomin mukaan kirkkojen yhteistyö Katolisen kirkon kanssa on jo tuottanut monia hyviä hedelmiä eri puolilla maailmaa. Erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi on toimittava päättäväisesti.
Paavi Fransiskuksen puhe alkoi viittauksella kahteen raamatunkohtaan, joissa Jeesus mainitsee luvun 70. Kristittyjen tulee antaa anteeksi 70 kertaa 7 kertaa, ja Jeesus lähetti 70 opetuslasta viemään hyvää sanomaa. Kirkon missio oli puheen läpikäyvä teema. Paavi ilmaisi huolen siitä, että ekumenian (yhteyden) ja mission välillä ei ole enää vahvaa keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Lähetystehtävä on enemmän kuin diakonia tai inhimillisen kehityksen edistäminen. Missionaarisuus määrittelee kristillistä identiteettiä: sanoma Kristuksesta on kiinnostava. Sen lähteenä eivät kuitenkaan ole meidän ideamme, strategiamme tai ohjelmamme. Usko Kristukseen ei ole konsensuksen hedelmä eikä Jumalan kansa redusoidu vapaaehtoisorgani-saatioksi. Paavi peräänkuulutti uutta evankelioimisen pyrkimystä. Hän vakuutti, että missionaarisuuden vahvistaminen johtaa kristittyjä suurempaan ykseyteen. Paavi vahvisti Katolisen kirkon sitoutumisen ekumeniaan ja kannusti kirkkoja ja ekumeenisia kumppaneita yhteistyöhön. Puheen loppupuolella hän totesi, että evankeliumin uskottavuutta testaa se, kuinka kristityt vastaavat hätää kärsivien huutoihin. Benedictus XVI:een liittyen hän totesi, että ”kristityn ohjelma on sydän joka näkee” kärsivät. Hän kysyi lopuksi, mitä voimme tehdä yhdessä, ja kannusti konkreettiseen yhteistyöhön ja lähimmäisenrakkauteen. – Paavin puhe on syytä kääntää suomeksi ja saattaa KLK:n tietoon.
© Simo Peura