Simo Peura

Jälleen on veisattu yhdessä Suvivirsi. Se on takuuvarma merkki kouluvuoden päättymisestä ja kesän alkamisesta. Suvivirren jälkeen seurakunnat laittavat uuden vaihteen päälle. Viikoittaiset toimintamuodot jäävät tauolle. Kahta joukkoa ei kuitenkaan unohdeta: lapsia ja nuoria sekä satunnaisia matkailijoita. Ja messu kutsuu joka sunnuntai.

Lapsille ja nuorille kesäloman alkaminen tarjoaa parhaimmillaan virikkeitä, lepoa ja iloa. Ei kuitenkaan kaikille. Koulun päättyminen voi merkitä myös huolten kasvua. Koulun tuoma turvallisuus on poissa. Viidesti viikossa lapset ovat kohdanneet aikuisia, joihin he voivat luottaa. Ja koulupäivinä on ollut tarjolla lämmin ateria.

Kesä muuttaa arjen. Erityisesti köyhien ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten kohdalla. Maarit Korhonen kiinnitti tähän taannoin huomiota (Verkkouutiset 24.4.2016). Hän kysyi, mitä köyhät lapset tekevät kesällä, ja vastasi: ”eivät mitään”. Tarjolla on toki monenlaisia kursseja ja leirejä. Mutta ne ovat kaikki maksullisia eikä rahaa ole.

Seurakunnille rippikoulut ovat iso voimainponnistus joka kesä. Kirkon työntekijät ovat valmiit leirielämään. He pohtivat kristillisen uskon ja elämän perustavia kysymyksiä nuorten kanssa. Tukena ovat tehtävään koulutetut isoset. Vastaavalla periaatteella järjestetään lasten kesäleirit. Leirimaksu voidaan periä, mutta kovin korkea se ei ole. Ja siitäkin voi saada vapautuksen. Seurakuntien leirit eivät ole yritystoimintaa. Niiden ei edes pidä tuottaa voittoa. Mitä sinun seurakuntasi tarjoaa tänä kesänä?

Satunnaisia matkailijoita varten ympäri maan on yli 260 tiekirkkoa. Ne ovat avoinna tiettyyn aikaan, ja paikalla on opas. Hän kertoo tarvittaessa kirkon historiasta, maalauksista ja esineistössä. Matkalainen voi tutustua kirkkoon vapaasti ja virkistyä. Siellä on tilaa vain olla ja tarvittava hiljaisuus. Tarjolla on hyviä hetkiä lähellä Jumalaa ja mahdollisuus oman elämän miettimiseen. Eikä maksa mitään.

On olemassa hengellistä elämää suvivirren jälkeen.

© Simo Peura