Ruskan tarkoitus
14.10.2016
Pakkasöiden jälkeen luonto kukoistaa keltaisena ja punaisena. Vaikka auringonpaiste vähenee ja päivät lyhenevät, tämä syksy on ollut näillä seutuvilla täynnä väriloistoa. Sen katseleminen on ilahduttanut ja ihmetyttänyt. Vaikka biologit selittävät ruskan synnyn aivan järkeenkäyvällä tavalla, ihmeeltä se kuitenkin näyttää.
Meillä on hiippakunnassa tansanialainen vieras useamman kuukauden ajan. Hänen maassaan luonto on vuoden ympäri pysyvästi vihreää. Neljä vuodenaikaa ovat hänelle uusi kokemus. Nyt hän odottaa innolla ensilumen ilmestymistä.
Vaihtelevat vuodenajat ovat meille pohjoisen pallonpuoliskon asukkaille merkityksellisiä. Tätä on tosin välistä vaikea muistaa, erityisesti syksyn pimeinä ja sateisina iltoina tai märän räntäsateen alettua. Viimeistään lokakuussa suomalaisen mieli kääntyy kohti seuraavaa kesää. Siksi tansanialaisen into kokea suomalainen syksy oli tärkeä muistutus.
Luterilaisuus arvostaa luontoa. Kun Luther selitti uskon peruskysymyksiä, Jumalaa ja ihmisen tehtävää, hän käytti apuna luonnon esimerkkejä. Yksi niistä oli yksinkertainen kedon kukka. Se on ilmaus sekä Jumalan hyvyydestä että toisten palvelemisesta: kukka ja sen kukoistus tuottavat iloa toisille ja virkistävät mieltä. Sama pätee ruskaan.
Ruska on tärkeä kasveille itselleenkin. Se on valmistautumista talven pakkasiin, asettumista lepoon. Vuodenaikojen vaihtelu ja ruska muistuttavat meitä siten levon merkityksestä. Sadonkorjuun jälkeen luontokin rauhoittuu.
Luonnontieteet kehittyivät voimakkaasti 1800-luvulla. Tekniikka antoi ihmiselle mahdollisuuden alistaa luonto valtaansa. Ainakin ihminen yritti sitä. Näkemykseen sisältyi ajatus luonnosta hallitsemattomana ja armottomana, ehkäpä vihollisenakin, ei kuitenkaan kumppanina. Samalla luonnosta vieraannuttiin. Nykyään ajatellaan taas toisin.
Lutherille luonto oli ystävä. Sitä tarkkaillessa huomaa, että elollisten olentojen tehtävä on palvella toisiaan. Tavalla tai toisella.
Tämän oivaltaminen on erityisen tärkeää ihmiselle. Kuten kedon kukka ja ruska, olen minäkin toisia varten. Olenkohan?
© Simo Peura