Untamalan kuoron konsertti

Hyvät musiikin ja virsien ystävät! Minulle korona oli vielä muutama vuosi sitten ensisijaisesti mukava sisäpeli, jota pelattiin kaksin tai neljästään. Sittemmin siitä tuli nimi sairaudelle, joka jätti valtavan jäljen kaikkialle maailmaan. Messut siirrettiin verkkoon ja kirkolliset toimitukset rajattiin vain pienelle joukolle. Suuret tapahtumat peruttiin kokonaan. Tämän seurauksena vietämme nyt Untamalan kuoron 103-vuotisjuhlia. Mutta hyvä, että nyt tämä on mahdollista.

Untamalan kuorolla on kunnioitettavan pitkä historia, se ulottuu maamme itsenäisyyden alkuvuosiin. Tämä kertoo, miten tärkeä tehtävä sillä on ollut sekä laulajille että kuulijoille. Joku sanoikin haastattelussa, että ”kuoro on hoitanut minua koko elämän ajan ja kiinnittänyt yhteisöön”. Monille teistä kuoro on saanut olla yhteisö jo kymmenien vuosien ajan, melkeinpä läpi elämän. Kuoro on ollut hengellisen elämän kantaja ja yhdistäjä sukupolvien ajan. Laulu vanhan virsikirjan ja Siionin virsien sävelin on säilyttänyt perinteitä ja vaalinut henkistä ja hengellistä perintöä.

Yhteislaulun ja kuorolaulun positiivinen vaikutus on todettu jopa tutkimuksissa. Yhdessä laulaminen hoitaa sekä ruumista että sielua. Se on mielenterveydenhoitoa, se tarjoaa yhteisön, johon kuulua ja jonka kanssa jakaa elämän iloja ja suruja. Hengellinen kuoro tuo tähän vielä lisäksi uskon harjoittamisen ja julistamisen sekä sen tarjoaman sielunhoidollisen  näkökulman. Onnittelut teille, jotka olette löytäneet paikkanne tällaisesta joukosta. Olette saaneet laulaa niin ilon kuin surun juhlissa, niin kotimaassa kuin kauempana, niin isoissa juhlissa kuin pienissä tapahtumissa. Nuo laulut kantava ajattomia totuuksia ja runollista kauneutta. Nämä laulut puhuttelevat yhä sydämiä ja vievät sanomansa suoraan ihmisten sieluun.

Jumalan kansa on ollut aina laulava joukko. Kun Israelin kansa kulki meren poikki vapauteen, viritettiin laulu. Kun jouduttiin pakkosiirtolaisuuteen, viritettiin toisenlainen laulu. Psalmien virsikirja tuo esiin kokoelman hyvin monenlaisia suuria tunteita ja elämänvaiheita laidasta toiseen. Jeesuksen syntyessä soi enkelikuoron laulu. Alkuseurakunta kokoontui leivän murtamisen, opetuksen ja varmasti myös laulun äärelle. Perille päässyt seurakunta yhtyy lauluun kaikkien taivaan joukkojen kanssa – ja siitä saamme esimakua jo nyt varsinkin ehtoollisen hymneissä. Joulun aikana suosituimpia tilaisuuksia ovat yhteislaulutilaisuudet. Sanoma syntyneestä Jumalan Pojasta saa näinä viikkoina tilaa tavarataloissa ja kaikilla median kanavilla, ei vain seurakunnan kattojen alla.

Evankeliumin hyvä sanoma laittaa laulamaan. Laulun suurin syy onkin se, mikä tämänkin konsertin teema: ”Armo riittää”. Tämä sama teema on yksi yleisimmistä teemoista myös Vanhan testamentin virsikirjassa, psalmeissa. Esimerkiksi psalmissa 136 toistuu 26 kertaa lause: ”Iäti kestää hänen armonsa”. Psalmissa käydään läpi luomisen tekoja, vapautusta orjuudesta ja pääsyä luvattuun maahan. Kaikki tämä on syynä kiittää Jumalaa suuresta armosta, joka kestää ja riittää.

Hyvät seurakuntalaiset! Vieläkin sama kysymys nousee ihmisen huulille, riittääkö armo, koskeeko armo minuakin, hyväksytäänkö minut, kelpaanko joukkoon? Jeesuksen syntymä seimen lapseksi ja hänen kuolemansa ristin rikollisena ja koko hänen toimintansa osoittaa, että hän hyväksyy seuraansa ja omakseen sellaisen, jolla ei ole esittää ansioita ja joka tuntee oman heikkoutensa ja vajavaisuutensa. Niin alhaalle ei pääse, ettei sieltä Jumalan armo löytyisi.

Toinen kysymys on, kelpaako armo, onko sille tarvetta. Jos mittarina on yleinen kansalaiskunto tai vertailu toisten epäonnistumisiin, moni voi pitää itseään kunnon kansalaisena, jolle armollakaan ei ole erityistä tarvetta. Elämä ja Jumalan laki voi kuitenkin johdattaa armoa kaipaavan syntisen paikalle.

Jumalan armo ei tarkoita sitä, että hän katsoo sormien välistä rikkeitämme vaan sitä, että hän tuomitsee syntimme, mutta jättää ne rankaisematta Kristuksen tähden. Armo ei tarkoita, että kaikki käy ja millään ei ole väliä, vaan sitä, että Jumalan lain tuomitessa syyllisen katumus kuullaan ylhäällä ja hän saa todelliset virheensä ja syntinsä todellisesti anteeksi. Jumala ei katso meitä sormien lävitse, vaan ristin lävitse. Jos synti olisi jotenkin kevyt asia, Jeesuksen ei olisi tarvinnut kuolla ristillä.

Hyvät kuulijat! Siionin virsien alussa sanotaan Wilhelmi Malmivaaran sanoin: ”Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle kiitosta. Elvyttäkööt nämä virret ahdistetun kansamme toivoa, tukekoot sitä kestävyyteen elävässä Jumalassa ja hänen Kristuksessansa, herättäköön ikävää isänmaahan, joka ylhäällä on”.  Luulen, että monet meistä olemme saaneet kasvaa vanhojen virsien hoitavassa tunnelmassa. Vanhoissa virsissä ja Siioneissa on jotain ajatonta ja kautta sukupolvien kestävää ja kantavaa. Ne herättävät ikävää ylhäällä olevaa isänmaahan.

Nuo vanhat runot ja sävelet voivat vieläkin hoitaa ja ravita meitä matkan raatajia. Kiitos Untamalan kuorolle tästä illasta samoin kuin menneistä esiintymisistä 103 vuoden aikana. Kiitos kuorolaisille, johtajille ja tukijoille! Sen lisäksi, että kuoro on hoitanut teitä kuorolaisia ja kiinnittänyt yhteisöön, se on virkistänyt ja lohduttanut ja puhutellut meitä satoja muita sävelien ja sanojen kautta. Olette saaneet olla Pyhän Hengen instrumentti – tai näin adventtiaikana voi sanoa, että aasi, jolla Jeesus on saanut ratsastaa. Antakaa laulu raikua ja virsien soida edelleen kohti tulevia vuosikymmeniä! ”Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa Herralle kaikki maa” (Ps. 96:1).

piispa Matti Salomäki