Puhe aluekappalainen Arto Kauppisen virkaanasettamisessa Vaajakoskella (Simo Peura)

Ps. 81:11

Hyvät seurakuntalaiset, hyvä Arto

Vietämme tänään messua, jossa Vaajakosken aluekappalainen Arto Kauppinen asetetaan virkaan. Tehtävä on monella tapaa vaativa. Toisaalta aluekappalainen edustaa omaa aluettaan ja tuo sen tarpeet julki isossa Jyväskylän seurakunnassa. Toisaalta hänen tulee toteuttaa seurakunnan yhdessä tehtyjä linjauksia omalla alueellaan. Paine kohdistuu häneen kahdesta vastakkaisesta suunnasta, joista kumpaakin hänen on kuultava. Tässä tilanteessa työn painopisteet on mietittävä huolella. Käytettävissä olevat voimavarat pienenevät tulevina vuosina. Voimavarat on sen vuoksi kohdennettava sinne, mikä on seurakuntatyön kannalta tärkeintä.

Viime vuosien aikana olemme puhuneet paljon siitä, kuinka seurakunnan työn tekeminen lepää enenevässä määrin seurakuntalaisten harteilla. Palkattuja, koulutettuja työntekijäitä tarvitaan, mutta samalla on päästävä eroon työntekijäkeskeisestä toimintatavasta. Siihen ohjaavat niin aineellisten resurssien väheneminen kuin sen oivaltaminen, että kirkko on sittenkin jäsentensä kirkko.

Tällä kohtaa meillä on vielä paljon oppimista. Toimintatapaa on edelleen uudistettava. Tämä koskee esimerkiksi jumalanpalveluselämää. Aivan liian usein messu on yksinomaan papin ja kanttorin työpanoksen varassa. Jokaisessa seurakunnassa – ja täällä Jyväskylässä: jokaisella alueella – tulisi olla messusta vastaava työryhmä, joka papin ohjaamana ideoi ja toteuttaa seurakunnan yhteisen messun. Se tarkoittaa tehtävien jakamista. Tällaisen toimintatavan toteuttaminen vaatii oman aikansa ja vaivannäkönsä. Tähän suuntaan aluekappalainen voi ohjata alaisiaan ja vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Ajan kanssa osallistava työtapa palkitsee tekijänsä.

Muuttuneessa tilanteessa yksi aluekappalaisen keskeisistä tehtävistä on työyhteisön jäsenten, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten seurakuntalaisten kannustaminen ja rohkaiseminen. Siihen on tulevina vuosina erityinen tarve, ja useasta syystä.

Kirkossa näkyy lähes 15 vuoden ajan toteutunut jäsenmäärän lasku. Elämä on yksilöllistynyt ja sitoutuminen kirkkoon ohentunut. Tämä ilmenee viimeksi kastettujen vähenemisenä. Ajatellaan, että hengellinen vakaumus olisi vapaasti valittava asia. Samalla unohdetaan, että lapsi ei ole neutraalin valitsijan asemassa, vaan omaksuu vanhemmiltaan paljon muutakin ja kysymättä, esimerkiksi äidinkielen. Näiden myllerrysten keskellä kirkon rakenteita on jatkuvasti kehitetty ja uudistettu. Se on edellyttänyt työntekijöiltä jatkuvaa uuden oppimista ja tietojärjestelmien käyttöä.

Ei ole siis ihme, jos moni työntekijä uupuu. Sinun, Arto, yksi keskeinen tehtävä on rohkaista työtovereitasi. Ole kiinnostunut työtovereistasi ja siitä, mitä heille kuuluu. Laita jarruja silloin, kun joku koettelee voimiensa kestävyyttä. Kannusta heitä kiinnittämään huomionsa siihen, mikä on olennaista työssä. Kokoa joukkosi riittävän usein yhteen. Pelkistäkää yhdessä se, mikä on kirkon tehtävässä tärkein ja keskeisin. Anna myönteistä palautetta aina, kun se on mahdollista. Ohjaa lempeästi oikealle tielle. Luota siihen, että työtoverisi ja luottamushenkilöt tukevat johtajuuttasi.

Mistä sitten alueseurakunnan johtaja saa voiman työhönsä? Yksi tärkeimmistä on työyhteisön ja luottamushenkilöiden tuki. Johtajaa ei saa jättää yksin erityisesti silloin, kun ollaan vaikeassa tilanteessa. Työyhteisön on myös annettava johtajuus hänelle, joka on tehtävään kutsuttu. Sama koskee luottamushenkilöitä. Seurakuntaelämä on rakennettu kirkossamme niin, että aluekappalainen ja alueneuvosto etsivät yhteistä suuntaa yhdessä keskustellen.

Toinen voimanlähde on Jumalan sana lupauksineen. Juhlapäivän psalmissa sanotaan: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.” – Kuten huomaatte, jae päättyy Jumalan antamaan lupaukseen: ”minä annan mitä tarvitset”.

Sanat on osoitettu Israelin kansalle, jonka Jumala johdatti Egyptin vankeudesta Luvattuun maahan. Vaellus oli vaiherikas ja monen vaikeuden piinaama. Kansan luottamus horjui useasti, ja se napisi osaansa. Muistoissa Egyptin orjuus muuttui lihapatojen haikailuksi. Vaikka perillepääsy oli osoitus Jumalan hyvästä tahdosta ja uskollisuudesta, myöhemminkin kansa epäröi luottaa Herraansa.

Tätä taustaa vasten Jumalan oli välttämätöntä muistuttaa kansaa hänen aiemmista hyvistä teoistaan ja uudistaa uskollisuuden lupauksensa. ”Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta”, hän sanoi. Ja sitten hän jatkoi: ”avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.”

Hyvä Arto, tähän asti sinun Herrasi on ollut uskollinen sinua kohtaan. Hän on johdattanut elämääsi ja antanut siunauksen työllesi pappina. Tämä ei ole tapahtunut ilman vastoinkäymisiä tai uurastamista. Silti hän on pysynyt uskollisena ja johdattanut sinua eteenpäin. Se, mitä Jumala sinulta nyt odottaa, on siinä, että käännät katseesi yhä uudestaan häneen päin ja avaat suusi ja pyydät. Siis: avaat vain suusi, rukoilet yksinkertaisesti ja pyydät. Loppu on Jumalan varassa. Jääkööt mieleesi tästä päivästä nämä sanat: ”avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset”. Aamen.

© Simo Peura