Elämä minun jäljissäni

Ristin tiellä

Jeesuksen taivaaseen paluun jälkeen kristityt käyttivät itsestään nimitystä ”sen tien kulkijat”. Ilmaus erotti heidät muista. He eivät halunneet enää olla juutalaisia eikä heistä tullut Rooman valtakunnan monien eri uskontojen kannattajia. He olivat kristittyjä, siis Kristuksen mukaan nimettyjä. He seurasivat Jeesus Nasaretilaista ja pyrkivät elämässään toteuttamaan sitä, mitä olivat Herraltaan oppineet. He olivat ”sen” tien kulkijoita.

Tästä on kysymys tämän päivän evankeliumissa. Sen mukaan Jeesus sanoi oppilailleen näin: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljissäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Nämä sanat Jeesus sanoi ennen pääsiäisviikon tapahtumia ja ristiinnaulitsemistaan. Silloin oli vielä kovin rauhallista ja helppoa seurata Nasaretin mestaria. Jeesuksella oli toki kiistansa fariseusten kanssa, mutta muu kansa suhtautui häneen ja hänen oppilaisiinsa myönteisesti ja vastaanottavaisesti. Monet sairaat paranivat ja hänen opetuksessaan oli voimaa.

Niinpä oppilaat tuskin vielä oivalsivat, mitä kaikkea Jeesuksen jalanjäljissä kulkeminen tulisi tarkoittamaan. He saattoivat ihmetellä, mitä itsensä kieltäminen ja ristin ottaminen oli. Myöhemmin he tulivat tietämään enemmän ja alkoivat ymmärtää. Jeesuksen jäljissä kulkeminen vei heidät Golgatan ristin juurelle ja epätoivoon. Ja lopulta he joutuivat kantamaan ristiä omassa elämässään.

Tahdotko ristin tielle?

Oletko sinä valmis lähtemään ristin tielle? Tahdotko kulkea tietä, jolla annetaan ristejä kannettavaksi? – Mitä Jeesus oikeastaan tarkoittaa ristin ottamisella?

Uskon, että meistä useimman mielestä kristittynä on hyvä elää. Usko ja luottamus tuovat perusturvallisuuden elämään. Lisäksi kristitty voi aina turvautua Jumalaan ja pyytää häneltä varjelusta ja siunausta elämäänsä.

Vaikka tämä kaikki edellä sanottu on totta, se ei poista ristiä elämästä. Siihen on useampia syitä. Monella teistä Eläkeliiton jäsenistä on takana pitkä, monivaiheinen elämä ja elämänkokemus. Tiedätte, että toisinaan elämä koettelee. Joudumme ahtaalle. Elämän haurauden vuoksi sitä ei voi väistää. Iän myötä ja voimien vähetessä sairaudesta voi tulla pysyvä tuttava. Meitä riisutaan, ja koemme suuriakin menetyksiä. Silloin saatamme sanoa, että kullakin on oma risti kannettavanaan.

Ristin kantaminen voi olla myös Jumalan tapa koetella ihmistä ja hänen uskoaan. Luottamuksemme ei aina kohdistu Pyhään kolmiyhteiseen Jumalaan. Meitä saattavat ajaa eteenpäin aineellisen hyvinvoinnin tai oman kunnian ja korkean aseman tavoittelu. Ja kuitenkin meidän tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin omaa itseämme. Rakkauden kaksoiskäsky jää täyttämättä.

Jotta pysyisimme tiellä

Kristityn elämään kuuluu kilvoittelu, tiellä pysyminen. Hetki sitten kuulemamme Sananlaskujen kirjan ohje kehottaa väistämään vilppiä ja valhetta. Onnellista olisi, jos Jumala sallisi minun välttää niin rikkauden houkutuksen kuin köyhyyden taakan. Viime mainittu saa minut anastamaan toiselta, edellinen kyseenalaistamaan Jumalan. Rikkauden sijasta on viisautta pyytää kohtuutta ja ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Muutoin vieraannun Luojastani, elämäni ylläpitäjästä, ja saatan sanoa mielessäni Jumalaa väheksyen: ”Mikä on Herra?”

Meidän Herramme antaa siis meille ristejä kannettavaksi, jotta pysyisimme tiellä. Jotta emme tulisi ylpeiksi ja Jumalasta riippumattomiksi. Hän antaa ristejä kannettavaksi, jotta huomaisimme oman itsemme sijasta lähimmäisen ja hänen tarpeensa. Sen vuoksi hän kehottaa meitä kieltämään itsemme ja seuraamaan Kristusta.

Luterilainen ristinteologia

Luterilaisessa perinteessä puhutaan tässä yhteydessä ristinteologiasta. Se tarkoittaa, että Jumala arvioi meitä toisin kuin oletamme. Jumala haluaa olla varma siitä, ettemme yritä hänen edessään ansaita hyvää elämää. Juuri niin kuitenkin käy, jos pidämme omasta edustamme itsekkäästi kiinni. Sen vuoksi Jeesus sanoo oppilailleen nuo miltei käsittämättömältä kuulostavat sanat: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, on sen löytävä.” Ja kuitenkin. Pitkän elämänkokemuksen valossa aavistamme, että Jeesuksen sanoihin sisältyy suuri viisaus.

Ristin tiellä turvaudutaan Taivaalliseen Isään ja hänen hyvyyteensä. Turvautuminen ilmenee usein niin, että huudamme Jumalaa avuksi elämän suurissa vastoinkäymisissä. Silloin, kun Jumala ottaa pois läheisen, sallii meidän epäonnistua, on ankara lastemme perheille tai koettelee meitä itseämme sairaudella.

Avunhuuto on merkki uskosta. Sillä on merkillinen vaikutus Jumalaamme. Miltei huomaamatta hänestä tulee avunpyytäjälle hyvyyden lahjoittaja. Avunhuuto kertoo, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta luotamme Jumalan rakkauteen ja armollisuuteen.

Ristinteologian mukaan armoa anovat syntiset ovat erityisellä tavalla Kristuksen rakkauden kohteena. Syntisille Jumala antaa anteeksi ja luo heissä uutta elämää. Heidät, jotka ovat kadottaneet oman kunniansa ja maineensa ja tulleet houkiksi, Jumala nostaa ylös. Typerät hän tekee viisaiksi. Vääryyden tekijät hän uudistaa niin, että he alkavat toteuttaa hänen tahtoaan. Tulevaisuuden näköalat menettäneissä hän herättää uuden toivon. Ne, joiden oma hyvyys ja ansiot ovat kadonneet, hän vie taivaaseen. ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, on sen löytävä.”

Älä menetä toivoasi

Ristin tien vaeltamisessa on siis perimmältä kyse uskollisuudesta Kristusta kohtaan. Tarkoitus on, että olennainen ja tarpeellinen jää jäljelle. Kaikki muu saa mennä: ihminen saavutuksineen, jopa koko maailma, kunhan tärkein vain säilyy. Ristin tiellä voi säilyttää sielunsa. Yhteys Kristukseen ei murru, ja hänen läsnäolonsa on todellista. Missä puolestaan Kristus on, siellä koetaan Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa. Meidän auttajamme on Herra, Jeesus Kristus. Hänessä eon tulevaisuuden ja tulevan elämä toivo. Aamen.

© Simo Peura