Puhe hautausmaan siunaamisessa

Hyvät seurakuntalaiset!

Tänään saamme siunata tämän hautausmaan uurna-alueen pyhään käyttöön.

Ihmisen elämä on pyhä ja siksi kristityt ovat alusta alkaen kunnioittaneet ihmistä myös kuoleman jälkeen. Vainajat on saatettu arvokkaasti lepoon. Jopa kymmeniä vuosia sotien jälkeen vainajien jäänteitä on tuotu takaisin omaan kirkkomaahan. Tämä myös muistuttaa siitä, että ei vain ihmisen sielu tai henkinen olemus ole jotenkin Jumalan siunaama, vaan myös meidän ruumiimme on Jumalan luomisteko, Pyhän Hengen temppeli, kuten sanotaan. Uskontunnustuksen sanoin odotamme ruumiin ylösnousemista ja iankaikkista elämää.

Hautausmaa muistuttaa siitä, että elämä on pyhää ja arvokasta. Samalla se muistuttaa siitäkin, että elämä on rajallinen. Kerran ja kukin vuorollaan päätyy haudan lepoon, arkussa tai tuhkauurnassa.
Siihen liittyy Jesajan sana, kun hän kysyy, mitä pitää julistaa. Hänelle vastataan: ”– Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! ”. Tätä katoavaisuutta olemme ikävällä tavalla joutuneet seuraamaan Ukrainan tapahtumien myötä. Mutta katoavaisuus on tärkeä myös muistaa itse kunkin joka päivä. ”Muista kuolemaasi”, on vanha sanonta, jota tämänkin ajan kiireisen elämän keskellä tärkeätä muistaa. Me olemme kuin ruoho. Suomen luonto näyttää nyt karua ja paljasta puolta, luonto on kasvun osalta kuolleessa tilassa, mutta kuitenkin siinä uinuu tulevan kevään toivo.

Katoavaisuuden vastakohtana on jotain, joka pysyy. Profeetta kirjoitti: ”Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti”. Kuoleman äärellä ja hautausmaalla kulkiessa saamme muistaa tämän. Kaiken katoavan keskellä on meillä kuitenkin jotakin pysyvää. Jumalan sana pysyy iäti. Sen lupauksiin me saamme turvata elämässä ja kuolemassa. Jumalan sana kantaa kuoleman läpi ikuisuuteen asti. ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei koskaan katoa” (Matt 24:35), sanoi Jeesus.

Jumalan sanaan ja sen lupauksiin luottaen voimme nyt siunata tämän hautausmaan uurna-alueen.

Matti Salomäki