”Jotain hyvää”

SAARNA 

Pitkän työpäivän jälkeen saatan joskus kuulla sanat omasta tai puolison suusta: ”Voitaisko syödä jotain hyvää?” Se voi tarkoittaa suuntaamista paikalliselle grillille ellei jääkaapista satu löytymään mitään sopivaa palkintoa päivän ahertamiselle. Tänäänkin olemme halunneet olla tarjoamassa jotain hyvää perheen pienimmistä varttuneeseen väkeen asti, sekä ruumiille että sielulle.

Johanneksen evankeliumissa Filippus kertoo löytäneensä ”sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista” Silloin Natanael kysyy: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Filippus sanoo hänelle: ”Tule ja katso”. Jotain hyvää tai mitään hyvää kertovat myös ennakkoasenteesta. Odotammeko tältä päivältä tai tulevaisuudelta ”jotain hyvää” vai onko lähtökohta Natanaelin asenne, että ”tuskin mitään hyvää on odotettavissa”.

Jumala on hyvä. Hän on luonut myös maailman hyväksi. Mutta syntiinlankeemuksen jälkeen kaikki ei ollut enää hyvää. ”Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän” sanottiin ensimmäiselle pariskunnalle ja miten totta se onkaan monessa mielessä. Kertomuksen köyhä leskivaimo edustaa suurta joukkoa maailman ihmisiä. Erään YK:n viime vuoden raportin mukaan 1,1 miljardia ihmistä eli vajaa 20 % maapallon väestöstä elää akuutissa moniulotteisessa köyhyydessä 110 maassa. He elävät noin alle kahden dollarin päiväbudjetilla, hyvin monet vain vähän suuremmalla päivätulolla.

Jeesus nosti köyhät monesti esiin puheissaan. Tunnetussa saarnassaan hän sanoi: ”Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta” (Lk 6:20). Vanhassa testamentissa oli säädetty suvun maaomaisuuden palautus 50 vuoden välein, mutta se ei muodostunut käytännöksi, vaan köyhyys saattoi jo silloin periytyä. Mutta Jeesus julisti ilosanomaa myös köyhille. Jumalan perheväen yhteydessä köyhiä ei pidetty häpeällisinä ja ulkopuolisina. Alkuseurakunta kokoontui jumalanpalveluksiin ja siellä haluttiin pitää huolta myös köyhistä. Luterilainen reformaatio korosti kunkin henkilökohtaista avustustyötä lähimmäisten parissa ja toisaalta esivallan vastuuta yhteiskunnan köyhistä.

Köyhä leskivaimo joutui kohtaamaan elämän karuuden joka päivä. Hänellä ei ollut juuri mitään. Hän oli menettänyt läheisten turvaverkon. Ehkä luemme evankeliumista sellaistakin, mitä siihen ei ole kirjoitettu: siinähän ei sanota, että hän oli vanha, vaikka oli leski ja köyhä. Olihan hän voinut menettää puolison jo varhain ja jäädä lapsettomaksi. Ketä me ajattelisimme hänen tilalleen tänä päivänä? Yksinhuoltajaäiti, terveytensä menettänyt perheenisä, vähillä tuloilla sinnittelevä opiskelijanuori, pitkäaikaistyötön jne. Tarinoita on monia.

Silti tuntuu, että köyhällä leskivaimolla oli toivo ja sydän, joka halusi jakaa omastaan, vähästäänkin. Hänellä oli usko. Hän tuli temppeliin naisten esipihalle, johon heilläkin oli lupa tulla. Siellä oli 13 uhriarkkua ja niiden tuotto käytettiin eri kohteisiin, pääasiassa temppelin kunnostamiseen. Lippaiden suuaukko oli torvimainen, joten ainakin läheltä seuraavat saattoivat kuulla, minkä verran rahaa vieri arkkuun.

Monet rikkaat laittoivat sinne paljon enemmin rahaa, jättäen kuitenkin itselle riittävästi. Ehkä se kuvasi myös heidän jumalasuhdettaan: heillä oli muutenkin yhtä ja toista tuotavaa Jumalalle, heidän ei tarvinnut ottaa vain vastaan tyhjin käsin, mitä Jumala hyvyydessään antaa, kuten vertaus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä osoitti.

Toisenlaisen esimerkin antaa köyhä leskivaimo. Hän ei ajattele, että jättää toisen kolikon taskuun pahan päivän varalla ja laittaa vain toisen kolehtiin. Hän antoi kaiken mitä hänellä oli. Mikä valtava luottamus Jumalan huolenpitoon ja armollisuuteen siitä välittyykään. Vai toimiko hän vapaaehtoisesti? Oliko hän painostettu tai pakotettu antamaan? Ilmeisesti hän antoi vapaaehtoisesti, koska Jeesus nosti hänet esikuvaksi. Siinä tapauksessa häneen on helppo sovittaa laulun sanat: ”Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Anna peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän! Anna kaikki tai ei mitään, älä taakse jää katsomaan silloin, kun on tullut aika nousta Jeesus seuraamaan…”

Millä mielellä me annamme omastamme? Kumpiko antaja tuntuu itsellesi tutummalta?

Hyvät ystävät! Tänään olemme viettäneet hiippakunnan lähetyspäivää ja juhlavieraanamme on ollut Etiopian Mekane Yesus kirkon Jimma-synodin presidentti eli paikallinen piispa Alemaye. Viimeisten vuosien aikana Etiopian talouskasvu on ollut maailman nopeimpia, mutta edelleen etiopialaisista lähes kolmannes elää alle kahdella dollarilla päivässä eli alle köyhyysrajan.

Kirkon tehtävää etiopialaiset teologit kuvasivat meille siellä vieraillessamme verraten sitä lintuun: niin kuin lintu ei voi lentää ilman molempia siipiä, samalla tavoin kirkon työssä julistus ja diakonia kuuluvat yhteen. Molempia siipiä tarvitaan, että lintu voi lentää. Evankeliumin julistuksen rinnalle kuuluu avuntarvitsijoista ja köyhistä huolehtiminen, diakonia. Kristillinen todistus koostuu näistä molemmista. Ja sitä myös meidän lähetysjärjestömme tekevät. Ne julistavat ja opettavat ja palvelevat ja auttavat. Se on kokonaisvaltaista lähetystä. Kristityn elämä on kiitosuhria Jumalalla ja rakkaudenuhria lähimmäiselle ja huolenpitoa luomakunnasta. Tällaisen esimerkin myös Jeesus antoi. Hän julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja auttoi sairaita ja yksin jääneitä ja köyhiä. Kun me huolehdimme heistä, huolehdimme samalla Kristuksesta. Luther opettaa: ”Kuka olisi voinut kuvitella, että Jumala laskeutuu niin alas, että hän vastaanottaa kaikki ne työt, jotka olemme tehneet köyhille ja puutteessa oleville kuin ne olisi tehty hänelle. Näin maailma on täynnä Jumalaa. Jokaisella pihalla ja kujalla voit nähdä Kristuksen. …Olen  lähellä sinua jokaisessa köyhässä ja kurjassa, joka tarvitsee apuasi ja opetustasi. Olen siellä, aivan keskellä. Teet hänelle vähän tai paljon, teet sen minulle”.

Kun Jeesus puhui vuorisaarnassa köyhistä, hän puhui tarkkaan ottaen hengessään köyhistä. Näin myös kertomus köyhästä leskivaimosta ja rikkaista antajista voidaan nähdä esimerkkinä sydämen asenteesta. Luther opettaa psalmisaarnassaan vuodelta 1517, että ”…Jumalan luonto on luoda tyhjästä uutta. Siksi Jumala ei voi tehdä mitään hänestä, joka ei ole ensin tullut ei-miksikään… siksi Jumala ei ota vastaan muuta kuin hylättyjä, ei paranna muita kuin sairaita, antaa näön vain sokeille, elämän vain kuolleille, pyhyyden syntisille, viisauden tyhmille”.

Hyvät sanankuulijat! Tämän päivän evankeliumi opettaa meille omastaan antamista ja luottamista Jumalan huolenpitoon. Kerrotaan, että nainen laittoi uhriarkkuun kaiken, mitä elääkseen tarvitsi. Olikohan hänelle tuttu vuorisaarnan opetus: ”Älkää siis murehtiko, mitä me syömme tai mitä me juomme tai mistä me saamme vaatteet. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että tarvitsette kaikkea tätä. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet”.

Lähetystyötä ovat kantaneet vuosikymmenet uskolliset kannattajapiirit kutomalla sukkia ja järjestämällä myyjäisiä. Nyt tämä sukupolvi alkaa väistyä. Mistä löytyvät jatkossa lähetystyön tukijat ja tekijät? Miten uusi sukupolvi ja nuoret saadaan syttymään Jumalan lähetykselle. Mistä löytyvät ne, jotka haluavat antaa roponsa tälle työlle ja saavat nähdä, miten työ kantaa satoa ja evankeliumin sanoma leviää uusille alueille. Tämä jääköön meille mietittäväksi ja rukousaiheeksi.

Jumala antaa meille päivittäin – ei vain jotain hyvä, vaan paljon hyvää. Siitä voimme jakaa myös eteenpäin – tänäänkin kolehdin kautta ja joka päivä sanoin ja teoin.

Matti Salomäki