Elyn kirkkopyhä

Pääsiäisestä on aikaa jo monta kuukautta, mutta meille jokainen sunnuntai on pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla. Erityisesti tätä sunnuntaita nimitetään syksyn pikku pääsiäiseksi tämän päivän tekstien takia. Sekä Vanhan- että Uuden testamentin lukukappaleissa puhutaan voitetusta kuoleman vallasta.

Tähän aikaan vuodesta luonto alkaa täällä pohjolassa valmistautua talveen. Kunhan ensimmäiset pakkasyöt saapuvat – siihenkään ei välttämättä ole enää pitkää aikaa – luonto muuttuu ensin kauniin värikkääksi ja sitten paljaaksi ja kuolleen näköiseksi. Syksyä kohti kuljemme. Sen monet merkit jo näyttävät. Helteet ovat vaihtuneet sateisiin.

Kipeintä viestiä kuolemasta tuo läheisen menettäminen, mutta myös viikko viikolta toistuvat sotauutiset, nyt erityisesti Ukrainasta ja Lähi-Idästä. Erityisesti mieleeni jäi viikko sitten silmiini osunut uutinen Venäjän pommituksista Ukrainan Lvivin kaupunkiin. Uutisessa kerrottiin miehestä, joka menetti tuossa iskussa koko perheensä, vaimon ja kolme tytärtään. Ilmahälytyksen tullessa perhe oli siirtynyt rakennuksen käytävään, oletettuun turvallisempaan tilaan. Sillä aikaa, kun perheen isä oli käynyt hakemassa asunnosta vettä, pommi oli osunut rakennukseen niin, että käytävässä suojassa olleet perheenjäsenet olivat menehtyneet ja raunioista löydettiin elossa vain tuon perheen isä. Näitä tarinoita on monia, mutta taas tämä yksi pysäytti miettimään sodan hulluutta ja käsittämätöntä kärsimystä, mitä se tuo mukanaan. Tähänkin kertomukseen on niin helppo samaistua, ajatellen menettävänsä kaikki lähimmät ihmiset. Sulkekaamme tuokin hyökkäyksen uhri rukouksiimme ja kaikki sodassa läheisensä menettäneet.

Tämä maa on täynnä kuolemaa. Koko luomakunta on kuoleman vallassa. Samaa tuskaa lisää ihmisen pahuus, joka sodan ja väkivallan kautta päättää monen ihmiselämän liian aikaisin. Kipeimpään ongelmaamme, kuolemaan, tuli pääsiäisenä vastaus. Haudalle menneet naiset löysivät tyhjän haudan ja enkelin, joka kertoi evankeliumin sanoman: ”Ei hän ole täällä, vaan hän on noussut kuolleista”. He lähtivät liikkeelle viemään sanomaa toisille. Monet ensin epäilivät, mutta vähitellen usko vahvistui. Muutkin kävivät katsomassa tyhjää hautaa. Ylösnoussut ilmestyi sureville ja pelkääville.

Tästä on ytimessään edelleen kyse lähetystyössä. Tämän maailman haudoilla ja raunioilla sureville voimme viedä sanomaa kuoleman voittajasta. Näin usko kasvaa ja toivo vahvistuu. Sanoin ja rakkauden töin lähetitkin vievät sanomaa tyhjästä haudasta sinne, missä sitä ei ole vielä kuultu. Evankeliumin sanomassa on voima, joka kantaa pääsiäisen viestiä. Se herättää kuolleen uskon eloon. Se herättää sammuneen toivon henkiin.

Tämän päivän evankeliumi kuvaa Isän ja Pojan yhteyttä. Kertomuksesta tulee mieleen pieni poika, joka seuraa isän puuhia ulkona. Se mitä hän näkee, kun isä ottaa vasaran käteen ja hakkaa nauloja taloon tai kun hän työntää ruohonleikkuria pihalla tai sahaa moottorisahalla puita, näkyy kohta pienen pojan leikeissä. Mitä isä tekee, sitä poikakin tekee omilla leluillaan.

Juutalaisille oli vaikea käsittää Jeesuksen Jumaluutta. Hehän tiesivät, että hän on Joosefin ja Marian poika Nasaretista. Hänkin oli seurannut maallisen isänsä askelissa rakennusmieheksi. Miten hän voisi olla Jumalan Poika, Jumala? Monin sanoin ja teoin Jeesus vakuutti juutalaisille omaa asemaansa, mutta silti vain harva heistä uskoi sen.

Pojan ja Isän teot eivät olleet ristiriidassa: Poika teki sitä, mitä näki Isän tekevän. Isä näytti Pojalle kaiken, mitä itse teki. Pojalla oli myös sama valta kuin Isällä jopa herättää kuolleet ja antaa heille elämän. Tämä kaikki osoitti, että Isä ja Poika ovat yhtä. He toimivat samoin ja heillä oli sama valta ja heidän välillään kulki tieto, he tiesivät kaiken saman. Tämän kaiken tuli vakuuttaa siitä, että Jeesus on itse Jumala, ihmiseksi tullut, inkarnoitunut Jumala.

Tuossa keskustelussa Jeesus ilmoitti kolme suurta totuutta: Ensiksikin, että hän on Jumala eikä voi tehdä mitään muuta kuin mitä Jumala tekee. Toiseksi: Jeesukselle on valta antaa elämä kenelle hän tahtoo, niin kuin se valta on Isälläkin. Kolmas totuus, joka tulee tässä keskustelussa esiin evankeliumikatkelman ulkopuolella oli: Isä ei tuomitse ketään, vaan on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle. Ja kuten evankeliumi jatkuu: ”Jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt”.

Evankeliumi jatkuu vielä hienolla lupauksella, jota me voimme pelossa ja ahdistuksessa oleville ihmisille julistaa: ”Joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään”. Evankeliumin lopputulos ei ole nähtävissä ja koettavissa vasta jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan se aktualisoituu jo nyt: Jeesukseen turvaava saa jo nyt siirtyä kuolemasta elämään, hän saa jo nyt olla vapaa tuomiosta. Kun Herramme tulee kerran tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, kuten uskontunnustuksessa lausumme, meillä on lupaus, jonka varassa voimme edetä: meille on jo armo luvattu, voimme kulkea vihreää linjaa, jossa lukee: ei tullattavaa, ei syytettävää, ei tuomittavaa. Kaikki on jo maksettu ja sovitettu, Golgatan ristillä ja Jeesuksen verellä.

Paavalin luottamus  ylösnousseeseen Kristukseen, kuoleman voittajaan on vahva. Hän sanoo: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon. Olen siitä varma. (Fil 1)”  Eikö niin, että meille elämä ja kuolema eivät ole kaksi tasavahvaa vaihtoehtoa. Kuolema on suuri vihollinen ja ikävä yllättäjä. Se jättää suureen suruun ja tyhjyyteen, kun läheltä otetaan ihminen. Kuitenkin Paavalin usko on lapsenomaisen rohkeaa: Elämä on Kristus ja kuolema on voitto! Näin mekin voimme Kristukseen turvaten ajatella ja sanoa! Ja tätä viestiä voimme levittää tämän maailman haudoille ja raunioille! Rohkaiskoon se meitäkin omissa suruissamme.

Tämän päivän otsikossa sanotaan: ”Jeesus on voittanut ihmistä ja koko luomakuntaa uhkaavan kuoleman vallan. Siksi häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan”. Tänään saamme siunata Teron ja Pian matkaan viemään tätä sanomaa. Paavali kirjoittaa: ”Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2 Kor 5). Englanninkielisessä käännöksessä tuossa käytetään lähettiläästä samaa sanaa, joka tarkoittaa suomeksi suurlähettilästä. Me olemme ja te olette Kristuksen suurlähettiläitä, joilla on viesti vietävänä: ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa”. Sitä varten on kaikki jo tehty valmiiksi, sillä ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden”.

Tähän sovintoon suostuva voi sanoa turvallisella mielellä: ”Kristus on minulle elämä ja kuolema on voitto”.

Matti Salomäki