Saarna Pyhän Henrikin messussa, Santa Maria sopra Minerva -kirkko

Hyvät sisaret ja veljet!

”Neljä kuukautta kylvöstä korjuuseen”. Tästä päivästä neljän kuukauden kuluttua on Suomessa toukokuu ja kevään kylvöt toivottavasti jo hyvällä mallilla. Siitä neljän kuukauden  kuluttua syyskuussa lienevät jo korjuutyötkin valmiit. Nyt on Suomessa kuitenkin vielä sydäntalvi, luonto nukkuu talviunta ja vasta valmistautuu tulevaan kevääseen.

Heikin päivään liittyy kuitenkin ajatus talven selän katkeamisesta; Heikki lyö kurikalla (lyhyellä, tukevalla lyöntipuulla) talven selän poikki; lapsia kehotettiin menemään kuuntelemaan tunkiolle, kuinka talvenselkä paukahtaa poikki. Keskitalven taittumisen jälkeen vuoden pimein aika alkaa väistyä ja kevään odotus alkaa. Karhunkin sanottiin kääntävän kylkeä Heikin päivänä talvipesässään ja kysyvän: ”Joko päivä on?”

Kuva kylvämisestä ja korjaamisesta on yksi Jeesuksen paljon käyttämiä luontovertauksia. Hän eli lähellä luontoa ja käytti paljon luonnosta nousevia vertauskuvia. Ne ovat puhutelleet ihmisiä kaikkina aikoina, sillä ”ei lopu kylvö eikä korjuu niin kauan kuin maa pysyy”. Tämän lupauksen Jumala antoi syntiinlankeemuksen jälkeen ja tämän liiton merkiksi hän antoi sateenkaaren.

Myös oma kutsuni Jumalan valtakunnan työhön liittyy samaan maisemakuvaan. Minua jäi nuorena puhuttelemaan saamani postikortin sisältämä raamatunkohta: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa” (Lk 10:2-3). Koin, että Jumala puhui tämän kohdan kautta minulle ja kutsui minuakin työntekijäksi hänen pelloilleen, kylvämään ja korjaamaan.

Kautta historian Jumala on kutsunut työntekijöitä palvelukseensa ja kylvötyöhön. Tähän kutsuun vastasivat aikoinaan jo esimerkiksi Vanhan testamentin hahmot Mooses, Daavid, Joona ja myöhemmin opetuslapsiksi kutsutut 12 henkilöä, jättäen verkkonsa ja verotuspöytänsä ja kuka minkäkin tehtävän. Osuvasti kuvaa Paavali noita kutsuttuja kirjeessään Korinttilaisille: ”Teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta” (1 Kor 1:27). Minervan, viisauden jumalattaren temppelin tilalla tässäkin on nyt ristillä merkitty temppeli. Juuri rististä Paavali sanoi: ”Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta” (1 Kor 1:22-23).

Tähän joukkoon on liittynyt läpi vuosisatojen yhä uusia ja uusia työmiehiä. Yksi heistä oli pyhä Henrik, joka tarinan mukaan oli tuomassa evankeliumin sanomaa Suomenmaahan ja jonka patsas löytyy täällä olevasta kappelista. Pyhän Henrikin hymnissä sanotaan: ”Mies saapui Englannista uskoa kylvämään, hän, opettaja Suomen, sai kansaa kääntymään” (Vk 759:4). Hänkin oli kylväjä. Hänen kerrotaan olleen alkuperältään Englannista ja toimineen suomessa yhdessä Ruotsin kuninkaan Erikin kanssa. Lopulta hänelle tarinan mukaan kävi, kuten niin monelle Kristuksen seuraajalle on aikojen kuluessa käynyt täällä Roomassakin –  eli hän joutui kokemaan marttyyrikuoleman.

Tuossa evankeliumin kuvaamassa tilanteessa korjuuaika ei ollut lähelläkään, oltiin lähellä kylvöaikaa, elettiin vielä talvikautta. Mutta Jumalan pelloilla aikataulut ovat toiset. Samariassa oli juuri nyt Jumalan viljaa kypsymässä. Sielläkin olivat jo aikanaan tehneet Jumalan sanan kylvöä profeetat ja muut Jumalan lähettiläät. Nyt yhden naisen elämässä tapahtui tärkeä kohtaaminen. Juutalaisten halveksiman samarialaisen kansan jäsen ”osui” kaivolle samaan aikaan kuin Jeesus. Joku voisi puhua sattumasta, Jumalan maailmassa se oli johdatusta. Samarialainen nainen sai ehkä pitkästä aikaa elämässään kokemuksen, jossa hän ei joutunut tyrmätyksi ja haukutuksi, vaan joku todella ymmärsi ja kuunteli häntä. Hän oli hakemassa vettä, mutta Jeesuksella olikin tarjota hänelle elävää vettä. Opetuslapset olivat juuri hakeneet ruokaa ja kutsuivat Jeesusta syömään. Jeesus johdatti heidät kohtaamaan vielä syvemmät tarpeet, kuin mihin vesi tai leipä voivat vastata. Hän auttoi ihmisiä löytämään elämän leipää, elävää vettä ja iankaikkisen elämän.

Evankeliumin työssä voimme toisinaan nähdä satoakin, mutta paljon on sitä kylvämistä, josta vasta myöhemmin kasvaa satoa tai sitten voimme nähdä sitä satoa, jonka kylvö on tehty jo sukupolvia aikaisemmin. Täällä Roomassa saamme olla lähellä ensimmäisiä kylvöpeltoja. Jo apostoli Paavali teki täällä kylvöä ensimmäisellä vuosisadalla ja Pietarikin ilmeisesti vietti viimeiset vuotensa täällä ennen marttyyrikuolemaansa. Välillä työ oli hidasta ja vastustajia paljon. 300-luvulla tapahtui suuri käänne, kun keisari antoi kristinuskolle aivan uudenlaisen aseman. Suuret vainot jäivät sillä erää taakse.  Täältä evankeliumin sanoma levisi puolestaan eteenpäin. Se saavutti Britannian ja Ruotsin ja aikanaan Suomen, kuten Pyhän Henrikin legenda kertoo.

Nämä paikalliset kirkot kertovat omalla tavallaan kylvötyön historiaa. Tämänkin pyhäkön juuret palautuvat kauas ensimmäisille vuosisadoille. Nämäkin seudut ovat joutuneet kokemaan aikojen kuluessa monenlaisia vaiheita, mutta kylvötyötä on tehty vuosisadasta toiseen jo alkukirkosta lähtien.  On pysäyttävää ajatella, että jo Raamatusta tutut hahmot Paavali ja Pietari ovat toimineet täällä ja julistaneet Jumalan sanaa.

Jeesus sanoi: ”Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi”. Samarialaisilla oli tuolloin korjuun hetki, kun Jeesuksen kaivolla kohdannut nainen palasi ihmeissään kaupunkiin kertomaan muillekin, mitä oli nähnyt ja kokenut. Monet saivat iloita uskosta ja Vapahtajan löytymisestä. ”Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa”. Miten joulun profetiassa sanottiinkaan: ”Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan” (Jes 9). Samaa kertoo Pyhän Henrikin virsi. Säkeistössä seitsemän kerrotaan, miten ”He laivan Suomen rantaan iloiten laskivat, taittoivat taikauskon ja voiton hankkivat. Riemuitse, Suomen kansa, ja Herraa armostansa ylistä palvoen” Vk 759:7).

Vaikka kylvötyötä tehdään eri kirkkokunnissa ja eri puolilla maailmaa, sadon korjaa lopulta yksi ja sama Isäntä. Sillä satoa korjataan iankaikkiseen elämään, kuten evankeliumissa sanotaan. Evankeliumin ydin on pelastussanoma ja se tähtää iankaikkiseen elämään. Työn lopullinen tulos ja tavoite näkyy siinä näyssä, josta Johannes kirjoittaa, kun hän näki ”suuren kansanjoukon, jossa oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja he puhuivat kaikkia kieliä ja ylistivät Jumalaa ja Kristusta”. Kohtaa voisi jatkaa: ja siinä oli ihmisiä kaikista kirkkokunnista. Saamme tehdä työtä saman Herran palveluksessa. Edessä häämöttää kuitenkin yksi ja yhteinen taivaan koti. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Jo täällä voimme kokea uskon yhteyttä ja kerran olla täydellisesti yhtä.

Lukukappaleessa Paavalin kirjeessä Korinttilaisille sanottiin: ”Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa”. Olemme tällä matkalla tavanneet tasavallan presidentin lähettämiä suurlähettiläitä. Kasteessa meidätkin on kutsuttu lähettiläiksi. Mekin olemme Kristuksen suurlähettiläitä ja saamme viedä eteenpäin tärkeää viestiä: ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa”. Sillä Jumala, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta, on uskonut meille tämän sovituksen viran. ”Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan”. Siinä on koko maailman rauhan lähde, kun suostumme sovintoon Jumalan kanssa ja toistemme kanssa.

Tätä sovituksen sanomaa pyhä Henrik toi Suomeen ja samaa sanomaa mekin voimme välittää eteenpäin yhtyen Pyhän Henrikin hymnin sanoihin: ”Riemuitse, Suomen kansa, ja Herraa armostansa ylistä palvoen” (Vk 759).

Matti Salomäki