Lasta katsomaan

Luuk. 2:1-14

Saavatko pienet tytötkin

Jouluun valmistautuminen on päättymässä. Kolmisen viikkoa sitten sain yhden vuoden tärkeimmistä puhelinsoitoista. Tyttärentyttäriämme askarrutti joulun vietto. Huolestunut nelivuotias kysyi vaarilta omasta ja pikkusiskonsa puolesta: ”Saavathan pienetkin tytöt lähteä hakemaan joulukuusta”.

Tänään aamupäivällä marssimme lähimetsään. Hento kuusi kannettiin yhteisvoimin sisälle sulamaan ja koristeltiin. Perinteet ovat tärkeä osa jouluun valmistautumista ja juhlamielen syntymistä.

Näihin luovuttamattomiin perinteisiin kuuluu monessa perheessä jouluevankeliumin lukeminen Luukkaan toisesta luvusta. Raamattu avataan tutusta kohdasta jouluna, vaikka muutoin sitä ei luettaisikaan. Perinteisiin kuuluu myös jouluseimen rakentaminen. Sen ympärille asetellaan jouluevankeliumin hahmot.

Toisin oli ensimmäisenä jouluna

Toisin oli yli 2000 vuotta sitten. Perinteet puuttuivat. Ensimmäisenä jouluna monet olivat huonosti valmistautuneita ja hämmentyneitä. Kaikki tapahtui ennalta arvaamatta, vaikka Messiasta oli kauan odotettu.

Puitteet olivat ankeat. Maria oli ensisynnyttäjä vailla suvun naisten tukea. Joosef ei löytänyt tilaa majatalosta, oli tyydyttävä karjasuojaan. Lapsen vanhemmat tekivät kuitenkin parhaansa.

Kedolla paimenet yllätettiin arkityössään. He katselivat epätavallista näkyä taivaalla. Sitten enkeli kertoi maailman Pelastajan syntyneen. Pelosta toivuttuaan paimenet lähtivät uteliaina Betlehemiin ja etsivät lapsen. Kaikki näytti siltä, mitä enkeli oli kertonut heille.

Marian mietteet

Jeesusta lukuun ottamatta Maria on enemmän asianosainen kuin kukaan toinen joulukertomuksen henkilöistä. Jeesuksen äidiksi tuleminen oli hänelle hämmentävä arvoitus alusta alkaen. Kun enkeli kertoi Marialle tulevasta raskaudesta, ajatus tuntui mahdottomalta. Asiaa mietittyään Maria kuitenkin suostui ja vastasi enkelille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.” (Luuk. 1:28-38)

Sama arvoituksellisuus jatkui, kun paimenet vierailivat vastasyntyneen ja tämän äidin luona. He kertoivat, mitä enkeli oli sanonut lapsesta. Kaikki ihmettelivät. Paimenten lähdettyä Marialla oli paljon mietittävää. Luukas kertoo, että ”Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” (Luuk. 1:19)

Maria on meille esimerkki siitä, kuinka joulu pysäyttää. Hän painoi tarkasti mieleensä jouluyön tapahtumat. Emmekö mekin toimi samoin silloin, kun jotain meille merkityksellistä tapahtuu. Yritämme tallentaa mieleen kaiken kuulemamme ja näkemämme. Pohdimme, mistä tässä on kysymys. Kaikki ei heti selviä, mutta jotain aavistamme. Vähitellen olennainen käy ilmeiseksi. Näin kävi Mariallekin.

Tulevina vuosina Jumalan äidin kysely jatkui. Mikä tämä lapsi on ja mitä hänestä tulee? Tuttu joululaulu ”Heinillä härkien kaukalon” kuvaa osuvasti Marian tilannetta, kun Jeesus varttui ja alkoi toimia. Seimessä nukkuva vastasyntynyt on samalla kertaa viaton lapsi, Jumalan Poika, ihmisten Herra ja puhtain uhri. Neljästä säkeistöstä viimeinen viittaa Jeesuksen elämän päätökseen, ristiin. Kokonaisuus puolestaan paljastaa suurimman rakkauden. Sitä, Jumalan rakkautta, me katsomme, kun näemme äitinsä helmassa nukkuvan lapsen tai ristillä ryövärin rinnalla riippuvan Kristuksen.

Joulun salaisuutta voidaan avata perinteiden avulla

Ensimmäinen joulu oli suuri ihme ja historian käännekohta. Jumalan Pojan tuloa maailmaan ja syntymää ei voitu silloin selittää loppuun asti järjellä. Ja mahdotonta se on nytkin. Voimme kuitenkin elää jokaisen joulun todeksi. Kuusenhaku oli yksi esimerkki tästä.

Näin tehdessämme jatkoimme omaa hengellistä perinnettämme. Martti Lutherista kerrotaan, että hän kaatoi pienen kuusen ja toi sen sisälle koristamaan kotiaan keskellä alkutalven pimeyttä. Luterilaisuuden piirissä tämä jouluinen käytäntö vähitellen yleistyi. Suomessa Jyväskylän seminaari edisti vahvasti joulun perinteiden muodostumista. Seminaarissa alettiin pitää omia kuusijuhlia 1800-luvun lopulla. Tapa levisi valmistuneiden kansakoulun opettajien mukana ympäri maata. Myös monen joululaulun juuret ovat Jyväskylän seminaarissa.

Mistä kuusi kertoo?

Kun palasimme joulukuusen hausta, kerroin heille, että viemme puun sisälle Jeesuksen syntymäpäivän merkiksi. Kuusen latvaan asetettiin se sama tähti, joka kauan sitten asettui Betlehemin ylle. Tähti johdatti idän tietäjät Jeesuksen luokse, ja niin se tulee johdattamaan meidätkin.

Kuusen kynttilät ovat puolestaan sen kirkkauden vertauskuva, joka valaisi paimenet kedolla. Ne muistuttavat valosta ja toivosta, jonka Jeesuksen syntymä toi. Kuusen oksille ripustettavat koristeet kertovat joulun suurimmasta lahjasta, Jeesuksesta. Joulupuu itse on muistuma paratiisin elämänpuusta. Se viestii, että elämä on Jumalan suuri lahja ja että Jumala huolehtii meistä joka hetki. Elävä puu ilmaisee vielä senkin, että Jeesus on avannut meille pääsyn ikuiseen elämään.

Perinteen siirtämisen tehtävä

Joulu on vuosi toisensa perästä kiehtova salaisuus sekä lapselle että aikuiselle. Monien vertauskuvien ja perinteiden kautta sen sanoma puhuttelee yhä uudestaan. Niiden avulla hengellistä perinnettä ja kristillistä uskoa voidaan siirtää eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Tästä oli kysymys, kun lapset halusivat osallistua kuusenhakuun. Se oli pyyntö tulla huomatuksi ja saada olla mukana joulun valmistamisessa ja vietossa. Se taisi olla myös pyrkimys ymmärtää joulun merkitystä niillä keinoilla, jotka ovat lapselle mahdollisia. Ja se oli toivottavasti alku pitkälle matkalle, joka vie heidät tulevinakin jouluina katsomaan seimen lasta ja suurinta rakkautta.

Perinteen siirtämisen ja puolustamisen tehtävä on nykypäivänä entistä tarpeellisempaa. Se on sinunkin tehtäväsi, jos ajattelet, että kristillinen perinne on säilyttämisen arvoinen. Kukaan toinen ei voi sitä tehdä puolestasi.

Samalla tiedämme, että meidän yrityksemme ymmärtää joulun ihmettä jää puolitiehen. Ei se mitään. Marian poika, Jeesus, syntyy kaikesta huolimatta. Kun hän on läsnä, meillä jokaisella on joulu.

Toivotan kaikille kaupungin ja maakunnan asukkaille sekä kaikkiin koteihin ympäri Suomen iloista Vapahtajan syntymäjuhlaa. Aamen.

© Simo Peura