Minun paikkani

Lk. 10:38-42

Tarvitaanko minua?

Terveiset koti-Suomesta ja kotikirkosta. On hyvä nähdä teitä, jotka elämä on tuonut tänne Ruotsiin. Tänne olette asettuneet, ja täällä olette rakentaneet tulevaisuutta. Toivon, että Ruotsin kirkon suomalaistyö ja monet Suomesta tulleet työntekijät ovat olleet tukenanne elämän rakentamisessa. Toivon myös, että kotoa saatu hengellinen perintö ja kristillinen usko ovat tarjonneet teille sellaista turvaa, jota ihminen tarvitsee elämässään uuden ja oudon keskellä.

Viime vuosina luterilainen kirkkomme Suomessa on ollut monenlaisten muutosten pyörteessä. Yksi niistä koskee kirkon jäsenyyttä. Monet ovat jättäneet kirkon, mutta vielä useammat päättäneet pysyä kirkossa. Kirkkoon liittyneiden määrä on myös kasvanut koko ajan. Jäsenyydestä on tullut tietoinen valinta.

Samalla on käynyt selväksi, että seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät toteuttavat yhdessä kirkon tehtävää. On ilon aihe, että useat kysyvät, mikä on minun paikkani kirkossa. Onko seurakunnassa tilaa? Olenko tervetullut? Tarvitaanko minua? Kuinka voin tehdä oman osuuteni seurakunnan tehtävän hyväksi? Riittääkö, jos uskon vain omalla, hiljaisella tavallani? – Näitä kysymyksiä voisimme nyt pohtia yhdessä hetken ajan juhlapäivän evankeliumin valossa.

Kaksi esimerkkiä

Kertomus Martasta ja Mariasta on tuttu. Jotkut muistavat sen kansakoulun uskontotunneilta. Kertomus on myös luettu lukemattomia kertoja suomeksi tässä kirkossa. Kolmella sisaruksella on erityisasema Raamatun kertomuksissa. He ovat niitä harvoja, joista sanotaan, että he olivat Jeesuksen ystäviä. Ei siis ihme, että Lasaruksen kuolema sai Jeesuksen itkemään ja toimimaan. Viimeisen kerran Jeesus tapasi sisarukset ennen Jerusalemiin ratsastamista ja ristin tielle lähtöä – erityistä sekin.

Tämän päivän kertomus korostaa Marian ja Martan erilaisuutta. Tällä kertaa Lasarus ei näytä olevan paikalla. Naiset ovat kovin erilaisia. Martta on ahkera toiminnan ihminen: käytännön toimeliaisuus onkin hänen vahvuutensa. Hänellä on kädet täynnä työtä, hän huolehtii ja hätäilee. Martta on ennen muuta mielenlaadultaan palvelija. – Maria puolestaan on hiljainen mietiskelijä. Hän asettuu Herramme Jeesuksen jalkojen juureen. Maria kuuntelee Jeesuksen puhetta, mutta ei virka mitään. Hän ei puolustele tapaansa edes silloin, kun Martta purkaa tuskastumista sisarensa toimettomuuteen.

Kummanko kaltainen seurakuntalainen sinä haluat olla? Entä, kummanko kaltaista seurakuntalaista tarvitaan?

Valinta on vaikea. Missä tahansa perheessä on hyväksi, että työt ja vastuut jaetaan tasapuolisesti. Maria ei voisi keskittyä kuuntelemiseen, ellei Martta ahkeroisi. Mutta samalla näyttää siltä, että myös Martalla on opittavaa sisareltaan. Jeesus sanoo, että tämä on valinnut hyvän osan eikä sitä oteta häneltä pois. Aavistelen, että tässä kirkossa on sekä Martan että Marian kaltaisia seurakunnan jäseniä.

Toimelias Martta

Kun kierrän seurakuntia piispantarkastuksissa, keskusteluun nousee aina kysymys seurakuntalaisten roolista. Usein seurakunnan toiminta on kaikkein vilkkainta pienissä seurakunnissa, joissa on kaikkein niukimmat määrärahat. Elävyyden selitys ovat käytännön vastuuta kantavat vapaaehtoiset seurakuntalaiset. Heitä on diakoniatyössä, kuoroissa, jumalanpalveluksen vastuuryhmissä, lähetystyössä, lapsityössä jne. Seurakuntalaisilla on hallussaan monipuolista käytännön osaamista. Ja mikä tärkeitä, he ovat laittaneet itsensä likoon suurella sydämellä ja ääntä itsestään pitämättä.

Kun mietimme kirkon tulevaisuutta, niin yksi ratkaiseva tekijä ovat juuri nämä vapaaehtoiset vastuunkantajat. Heitä meidän tulee arvostaa; heille meidän tulee tarjota käytännön tehtäviä. Heitä meidän tulee kannustaa ja rohkaista. Vastuu kirkon tehtävästä on yhteinen. Sen vuoksi palvelualttiilla martoilla tulee olla paikka ja tilaa seurakunnan elämässä. Ota siis sinäkin paikkasi!

Samalla on muistettava, että kristillinen elämä ei saa pelkistyä vain toiminnaksi ja aktiivisuudeksi. Jos ainoaksi mittapuuksi asetetaan toiminnallisuus, merkittävä osa seurakunnan jäsenistä kokee jäävänsä ulkopuoliseksi.

Mietiskelevä Maria

Martan rinnalla tarvitaan tilaa myös Marialle. Maria on meille esikuva hengellisen elämän vaalimisesta. Hän viihtyy hiljaisuudessa eikä puhu paljoa – kuuntelee sitäkin tarkemmin. Voimme silti aavistaa, että Maria ei ole hiljaa. Hänen sydämensä on avoin. Rukouksessa Maria puhuu Herransa kanssa. Hän painaa kuulemansa mieleen, sydämeensä.

Seurakunta tarvitsee Marian kaltaisia mietiskelijöitä, jotka viihtyvät Jumalan sanan äärellä. Rukouksissaan he kantavat Jumalan kasvojen eteen omat ja toisten asiat, myös seurakunnan ja sen murheet. Ilman näitä rukoilijoita seurakunnan elämä ei menesty eivätkä sen työntekijät jaksa.

Kumpaakin tarvitaan

Harva meistä samaistaa itsensä pelkästään Marttaan tai Mariaan. Kristitty tarvitsee kummankin sisaren parhaita puolia. Toisaalta tarpeen on vaalia hengellistä elämää, uskoa ja rukousta; toisaalta usko eletään todeksi arjessa ja elämän käytännössä.

On myös huomattava, että erilaiset seurakuntalaiset tarvitsevat toisiaan. Toimen ihmisillä on opittavaa hiljaisilta rukoilijoilta ja päinvastoin. Jos opimme arvostamaan erilaisuutta ja antamaan tilaa, seurakunta yhteisönä vahvistuu.

Mitä ja ketä tarvitaan meidän aikanamme?

Yhteen seikkaan tahdon vielä kiinnittää huomionne. Marian ja Martan mielenlaatuun kuuluu, että heistä kumpikin on palvelija. He kuitenkin palvelevat hyvin eri tavoin. Martta huolehtii talon osoittamasta vieraanvaraisuudesta. Näin hän touhuillaan kiinnittää huomion itsensä sijasta Jeesukseen, joka on palvelun kohteena.

Maria tekee saman olemalla hiljaa ja kuuntelemalla. Hän ikään kuin osoittaa koko ajan itsestään poispäin seurakunnan elämän keskushenkilöön. Hän on vieraaksemme tullut ja meitä lähestynyt Herra, Vapahtajamme ja ystävämme. Sen vuoksi Luukas kirjoittaa päivän evankeliumissa: ”Maria asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan”.

Aikamme ihmisen tarve kokea voimakkaita elämyksiä on suuri. Sosiaalinen media imaisee mukaansa. Työsuhteet ovat lyhyitä ja luovat epävarmuutta. Nuoret perheet elävät ruuhkavuosiaan. Seurakuntakin elää murrosta, jossa työntekijöillä ja vapaaehtoisilla on paljon tekemistä.

Ehkäpä on aika nostaa kiireisen maailmanmenon vastapainoksi Marian vahvuudet. Se tarkoittaa, että meidän tulee entistä enemmän arvostaa hiljaisuutta, tavallista hyvää arkea, pysähtymistä ja kuuntelemista. Asettuisimme ikään kuin Herramme eteen ja kyselisimme, mitä hänellä on meille sanottavana.

Jos lähtee tälle hiljaisuuden tielle, päätyy Marian tavoin Herran jalkojen juurelle. Mitä näemme, jos katsomme Kristuksen jalkoja? Jos katsot tarkasti, huomaat naulan lävistämät haavat.

Ristin luona tunnistat kirkon armollisen Herran. Kristuksen jalkojen juurella sinun ei enää tarvitse huolehtia eikä hätäillä mistään: kaikki synnit ja puutteet, laiminlyönnit ja virheet on annettu anteeksi. Ristin luona sinulle annetaan hyvä osa. Se on armo, ja se riittää. Sitä ei oteta syntiseltä pois. Sen luota sinun on hyvä lähteä tekemään Martan tekoja lähimmäistesi hyväksi Aamen.

© Simo Peura