Piispantarkastusmessu Seinäjoella, saarna

Hyvät seurakuntalaiset!

Piispantarkastusmessu sijoittuu puhuttelevaan kohtaan kirkkovuotta. Tuomiosunnuntai osoittaa, miten Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Olemme vastuussa teoista ja tekemättä jättämisistä. Viimeisessä tuomiossa Jumalan oikeudenmukainen tahto toteutuu lopullisesti. Piispantarkastuksessa arvioidaan seurakunnan toimintaa ja taloutta ja muuta asioiden hoitoa noin 10 vuoden perspektiivillä taaksepäin katsoen, edellinen tarkastushan oli täällä vuonna 2013. Viimeisellä tuomiolla tarkastuksen kohteena on koko elämämme. Ajatus lopullisesta tilinteosta tuo elämään vastuun ja tarkoituksen näkökulman. Kaikella mitä teemme, sanomme ja ajattelemme, on merkitystä.

Tutussa psalmissa sanotaan: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu”. Tämän päivän evankeliumissa tuo tuttu paimen on toisenlaisessa tehtävässä. Hän kokoaa koko laumansa eteensä ja erottelee lampaat ja vuohet toisistaan. Hän asettaa toiset vasemmalle ja toisen oikealle puolelle. Oikeaa puolta pidettiin Raamatun maailmassa kunnian, voiman ja siunauksen puolena. Tämä johtuu osin siitä, että oikea käsi oli yleisesti käytössä työssä ja toiminnassa, ja siksi sen katsottiin symboloivan hallintaa ja voimaa. Vasen puoli liittyy usein heikkouteen tai epäsuosioon, koska se oli vähemmän käytetty ja symbolisesti alempiarvoinen. Itse vasenkätisenä toki en täysin koe omaksi tälläistä jaottelua… Mutta monissa käytännön elämän tilanteissa käytämme oikeaa kättä, esimerkiksi tervehtimiseen. Oikealla kädellä käytettiin myös asetta ja oikean käden ojentaminen osoitti rauhantahtoisuutta. Sanonnat kuten ”oikea käsi” (luotettava apuri) ja ”olla oikeassa” kuvastavat oikean puolen symbolista painoarvoa. Vasen puoli voi puolestaan liittyä epäilyyn tai epäedullisuuteen (”vasemman käden työtä”). Myös tuomiosunnuntain evankeliumissa oikea ja vasen puoli kantavat vahvaa symboliikkaa mukanaan: oikealla puolella olevat saavat periä ikuisen valtakunnan, vasemmalla puolella olevat joutuvat ikuiseen rangaistukseen.

YHTEINEN VASTUU

Tänään tarkastelemme Seinäjoen seurakunnan elämää ja toimintaa. Me elämme nyt länsimaissa yksilökeskeistä aikaa, mutta aikaisemmin asioita tarkasteltiin usein enemmin yhteisön näkökulmasta. Tuomiosunnuntain evankeliumiakin voidaan katsoa myös yhteisen vastuun näkökulmasta. Miten meidän maassamme, tällä paikkakunnalla, seurakunnassa, huolehditaan noista evankeliumin esiin nostamista lähimmäisistä: nälkäisistä, janoisista, vaatteettomista, kodittomista, sairaista, vangeista. Vanhan testamentin profeetoilla on vahva viesti yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Esimerkiksi Jesajan kirjan ensimmäisessä luvussa sanotaan: ”Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa…” (Jes 1).

Me olemme myös yhdessä vastuussa siitä, miten vähäosaisempia kohdellaan ja miten heikoista ja avuttomista pidetään huolta. Valtakunnan tason päätökset vaikuttavat siihen samoin kuin paikalliset ratkaisut. Seurakunnan tehtävänä on toimia profeettojen tavoin äänitorvena heikoimpien puolesta. Ja toki seurakunnan toiminnan kautta myös huolehditaan erityisesti niistä, joita muu apu ei syystä tai toisesta tavoita. Profeetta kehottaa johtajille suunnatussa puheessa aivan vanhanaikaiseen parannukseen: tunnustamaan väärät teot ja ratkaisut ja kääntymään toisille teille, opettelemaan tekemään hyvää ja tavoittelemaan oikeudenmukaisuutta. Nyt kun vielä on armon aika, on aika niin yhteisöinä kuin yksityisinä muuttaa suuntaa.

HENKILÖKOHTAINEN VASTUU

Toisaalta tuomiosunnuntain evankeliumi puhuttelee myös henkilökohtaisella tasolla. Kerrotaanhan siinä, miten Ihmisen Poika ”erottaa ihmiset toisistaan”. Siinä ei siis käsitellä vain kansakuntia tai heimoja tai isoja joukkoja, vaan ihmisiä myös yksilöinä. Tämä puhutteleva kertomus tuo eteemme sen arjen, mikä tulee vastaamme jokapäiväisessä elämässä. Kohtaamme siellä ihmisiä erityisine tarpeineen. He ovat lähimmäisiämme, kanssamatkaajia. Toisia elämä on kohdellut kovasti ja toisilla eväät eivät alun alkaenkaan ole olleet kovin runsaat. Osa saattaa olla yhteisöissä pilkan ja halveksunnan kohteina. Silti kaikki ovat Jumalan luomia ja hänelle rakkaita.

Evankeliumi nostaa eteemme erityisesti nämä eri tavoin apua tarvitsevat ihmiset ja kysyy, olemmeko nähneet heidät ja heidän hätänsä ja tarpeensa. Jos olemme nähneet, miten olemme toimineet. Virressä sanotaan, miten ”hätä ja tuska maailman, suurempi on kuin aavistan (Vk 434:3)”. Tuon hädän ja tuskan edessä voi aivan musertua ajatellen omia pieniä mahdollisuuksia auttaa. Mutta on kyse yhdestäkin vastaamme tulevasta ja siitä, miten hänet näemme ja autamme, jos siihen on mahdollisuus. Henkilökohtaisestikin on mahdollista ja tärkeä pysähtyä ja etsiä uutta suuntaa, ”opetella tekemään hyvää ja tavoitella oikeudenmukaisuutta”.

Seurakunnassa auttamistyö osoitetaan usein diakoniatyöalan vastuulle. Mutta tämän asenteen tulisi läpäistä kaikki seurakunnan toiminta ja jokaisen kristityn elämä.

NÄITKÖ

Tuomiosunnuntain evankeliumin erikoisuus on siinäkin, että kummatkaan ihmisryhmät, eivät sen enempää vanhurskaat kuin vasemmalla puolella olevatkaan ole tunnistavinaan tilannetta, missä he olisivat auttaneet tai jättäneet auttamatta apua tarvitsevaa kuningasta. He ovat hyvin hämmästyneitä, kysellen, ”milloin me näimme sinut?” Vastaus tähän mysteeriin on siinä, että Kuningas sanoo itse olevansa ja olleensa se nälkäinen, janoinen, vaatteeton, koditon, sairas tai vanki, jota auttamalla olemme auttaneet tai jättäneet auttamatta siis itse Kuningasta.

Tämä tuo koskettavalla tavalla esiin sen, miten arvokas on jokaisen ihmisen elämän. Kuningas on itse läsnä siinäkin köyhässä, kurjassa avun tarvitsijassa, jonka ohitse on helppo kaupungin vilinässä kävellä. Hän on läsnä siinä, jota halveksutaan ja joka on tehnyt elämässä virheitä, siinä, joka on saanut elämälleen tavalla tai toisella heikommat lähtökohdat, siinä, joka jää julkisuuden varjoon tai yksinäisyyden hämärään.

Tässä kertomuksessa tärkeäksi nouseekin sana ”nähdä”. Sellaista näkökykyä tarvitsisimme lisää, että voisimme nähdä ne, joiden auttamisen Luoja on suunnitellut meidän tehtäväksemme. Sitä samaa näkemistähän me itsekin kaipaamme ja pyydämme Herran siunauksenkin sanoissa: ”Herra kirkastakoon kasvonsa teille, Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne”.

USKONTUNNUSTUS

Hyvät sanankuulijat! Tuomiosunnuntai päättää kirkkovuoden, kuten viimeinen tuomio tämän aikakauden. Näin me joka pyhä tunnustamme messuissa uskon Jeesukseen Kristukseen, joka ”on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” tai Nikean tunnustuksen sanoin: ”on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Tuoreen nelivuotiskertomuksen mukaan edelleen noin 50-60 % suomalaisista uskoo edelleen, että ”hyvä ja paha saavat lopulta palkkansa”. Nuorimpien ikäluokkien kohdalla prosenttiosuus oli jopa kasvanut edellisestä ryhmästä.

Kaipaamme siis oikeutta ja vanhurskautta. Mutta tuomiosunnuntain evankeliumin tärkeä viesti on sekin, että vaikka tuomio tulee tekojen eli tekemättä jättämisten mukaan, pelastus tulee vanhurskauden ansiosta. Toisella puolella ovat Isän siunaamat ja vanhurskaat – kuten heitä nimitetään, toisella puolella laiminlyöjät. Varmasti hyvää tehneetkin ovat tehneet laiminlyöntejä, varmasti tuomitutkin ovat tehneet jotain hyvää. Mihin tuomio lopulta perustuukaan?

Taivaaseen on tarjolla kaksi tietä. Toinen on sellainen, jossa täytämme Jumalan lain käskyt ja lähimmäisen rakastamisen vaatimuksen täydellisesti. Toinen on sellainen, jossa tunnustan kyvyttömyyteni täyttää lakia ja rakastaa lähimmäistä ja vetoan anteeksiantoon, jonka Jumala on maailmalle valmistanut Jeesuksen kautta. Näin tuomio onkin jo tapahtunut, se vain odottaa lopullista täytäntöönpanoa. Sillä ”8. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.9. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.10. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut” (Ef 2).

HYVÄ PAIMEN

Viimeisellä tuomiolla kohtaamme siis tutun Hyvän Paimenen. Hänen eteensä kaikki kerran kootaan. Kun hän on meille jo valmiiksi tuttu, ei viimeistä tuomiota tarvitse pelätä. Tutun psalmin loppujae rohkaiseekin: ”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti” (Ps 23).