”Oikeuden sunnuntai”

”Minä en usko, ennen kuin näen”, vannoi opetuslapsi Tuomas. Hän ei ollut paikalla, kun ylösnoussut Jeesus ilmestyi muille opetuslapsille. Hän sai myöhemmin nähdä ylösnousseen ja koskettaa häntä. Tuomiosunnuntai tuo eteemme seuraavan suuren pelastushistorian tapahtuman. Nyt evankeliumissa ei puhutakaan siitä, mitä olemme uskoneet, vaan siitä, mitä olemme nähneet. Sillä evankeliumissa kysytään moneen kertaan: ”Milloin me näimme sinut?” Ja vastaus tuo eteemme tämän maailman arjen ja uutiset ja lähimmäiset : näimme sinut nälkäisissä, janoisissa, kodittomissa, vaatteettomissa, sairaissa ja vangeissa. Näin lähellä hän oli meitä, ei jossakin korkeuksissa tai vaikeiden uskonkappaleiden takana, vaan niissä, jotka pyysivät meiltä ymmärtävää katsetta ja auttavaa kättä. Milloin me näimme sinut? Me näemme hänet joka päivä. Me kohtaamme hänet joka päivä. Ei ole enää kyse uskosta, vaan näkemisestä. On kyse uskon hedelmästä, rakkaudesta.

Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tuomiosunnuntain evankeliumi pysäyttää ja koskettaa. Eteemme tuodaan elämä yksinkertaisessa karuudessaan. Luther puhuu todellisista pyhistä, jotka eivät näytä pyhiltä lainkaan, tämän evankeliumin köyhistä, surkeista, nälkäisistä, alastomista, vangituista ja tapetuista ihmisinä, jotka ovat kaikkien avun tarpeessa eivätkä voi auttaa itseään. Maailma pitää heitä kurjina pahantekijöinä, jotka ansaitsevat kärsiä kaikenlaista tuskaa. Ja hän jatkaa: ”Kristus tuo eteemme sellaiset pyhät tuomion päivänä sanoen: mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle. Ja sitten suuret pyhät ylistäjät seisovat häveten ja peläten näiden pyhien edestä, joiden puoleen he eivät kääntyneet maailmassa heidän arvottomuutensa takia…” Sitten Luther tuo esiin pyhien tarpeita ja opettaa ”kuinka meidän tulee pitää heistä huoli, nimittäin tätä ei pysty tehdä vain sanoin vaan teoin, kuten huolehtia heistä ja heidän tarpeistaan”.

Puolueettoman tuomion ja tuomarin tarpeellisuus nousee esiin myös nyt, kun seuraamme aikaamme. Tuomarille olisi töitä niin Ukrainassa kuin Israelin-Gazan alueella, työpaikoilla ja kodeissa, kouluissa ja leikkipaikoilla, kaikkialla, missä mennään vahvemman oikeudella ja ihminen  joutuu kokemaan vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Tässä maailmassa oikeus ei aina toteudu. Sen joutuu moni vuorollaan kokemaan. Mutta kerran kaikki saavat oikeuden.

Ajatus iankaikkisesta tuomiosta on vaikea. Sitä on eri tavoin yritetty selittää pois eri aikoina. Annihilationismi oli oppi, jonka mukaan uskosta osattomat tuhoutuvat tai raukeavat tyhjiin viimeisellä tuomiolla iankaikkisen rangaistuksen sijaan. Apokatastasis oli oppi, minkä mukaan lopussa tapahtuisi kaikkien kääntyminen ja pelastuminen. Tätä oppia esiintyy meidänkin aikanamme myös universalismi -nimisenä oppina. Kolmas lopunaikoihin liittyvä oppi millenialismi eli oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta, jonka mukaan Jeesus palaa aikojen lopulla fyysisesti perustamaan tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan maan päälle, on sekin torjuttu tunnustuskirjoissamme.

Evankeliumin kertomus saattaa äkkiseltään tuntua epäreilulta. Nostetaanhan siinä toisilta esiin vain hyvät teot ja toisilta vain laiminlyönnit. Meistähän ei löydy sellaista ihmistä, joka ei olisi lyönyt laimin lähimmäisen auttamista tai harvassa ovat nekin, jotka eivät olisi koskaan tehneet kenellekään lähimmäiselle hyvää. Avain tähän löytyy evankeliumin muusta sanomasta. Esimerkiksi vuorisaarnassa Jeesus sanoo: ”Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. ₁₈Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. ₁₉Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. ₂₀Hedelmistä te siis tunnette heidät” (Matt 7).

Kuvaus viimeisestä tuomiosta ei kumoa pelastumista uskon kautta ja vanhurskauttamisen lahjaa, jotka ovat evankeliumin ydinviestiä. Vaikka kaikki kootaan lopussa tuomioistuimen eteen, Kristukseen uskovat eivät joudu tuomittavaksi. Joh 3 sanotaan:₁₇”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. ₁₈Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan”.  Koska Kristukseen uskovien synnit on annettu anteeksi, ei heidän kohdallaan ole tuomion perusteena ole laki, vaan evankeliumi.

Vanhurskauttaminen on meille luterilaisille keskeisiä opinkohtia. Se avaa myös viimeisen tuomion perusteita. Niitä Paavali opettaa erityisesti kirjeessä Roomalaisille. Siellä toisen luvun otsikko on ”Jumalan tuomio on oikeudenmukainen”. Luvun kolme otsikko toteaa: ”Ei ole ketään vanhurskasta” ja sitten seuraavan otsikon ”Vanhurskaus” alla avataan pelastuksen lahja ja vapaus tuomiosta. Näitä on luettava rinnakkain tuomiosunnuntain evankeliumin kanssa, ne avaavat pelastuksen sanoman toisesta näkökulmasta.

Paavali toteaa hyvin selkeästi sen, miten kaikki ovat tuomion alla: ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan… …näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi” (Rm 3). Näin evankeliumissakin sanottiin, että kaikki kootaan hänen eteensä. Kaikki olemme ansainneet tuomion.

Mutta otsikon ”vanhurskaus” alla Paavali sanoo: ”..sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Jeesus Kristus on lunastanut heidät vapaiksi” (Rm 3). Sitten hän kertoo pelastusvarmuudesta ja uudesta elämästä ja vapaudesta laista ja hän kirjoittaa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Rm 8). Vaikka kaikki ovat syyllisiä, kaikkia ei tuomita. Toisten tuomion Kristus on kantanut.

Ero evankeliumin kahden ryhmän välillä ei ole siis synnitön elämä tai hyvät teot, vaan usko Jeesukseen Kristukseen. Tuo usko vapauttaa syyllisyydestä ja avaa silmät katsomaan rakkaudella niitä, jotka tarvitsevat apuamme. On vain uskon tie tai tekojen tie. Uskon tiellä saamme katsoa ristin täytettyyn työhön, tekojen tiellä on velvollisuus täyttää Jumalan laki viimeistä piirtoa myöten. Uskon tiellä armo käy oikeudesta, tekojen tiellä laiminlyönnit nousevat tuomion perusteeksi.

Hyvät seurakuntalaiset! Tänään tuomiosunnuntaina on täällä tuomiokirkkoseurakunnassa myös piispantarkastuksen loppulausunnon aika hetken päästä. Miten osuikaan tämän tarkastus juuri tähän pyhään… No mehän tiedämme, että tässä tuomio-sanan käytössä tämän seurakunnan kohdalla on kyse käännösvirheestä. Kotiahan tuo sana domus tarkoitti eikä tuomiota.

Mutta jonkinlaista arviota piispantarkastuksessa suoritetaan. Miten tuomiokirkkoseurakunta on saanut välitetty evankeliumin viestiä tähän ympäristöön? Siitä on ennemminkin kyse. Olemme saaneet viikonlopun aikana monipuolisen kuvan osalle meistä jo ennestään hyvin tutusta seurakunnasta. Täällä todella tapahtuu paljon ja monenlaista. Seurakunta on mieluisa yhteistyökumppani moneen suuntaan. Vapaaehtoisia on mukana runsaasti eri toiminnoissa ja noita evankeliumin mainitsemia rakkauden tekojakin tehdään monella tavalla ja evankeliumia julistetaan.

Näin on hyvä jatkaa myös eteenpäin, mutta senkin muistaen, että jostain vanhasta saa ja pitää luopua kun mennään eteenpäin, vähän Paavalin ohjetta mukaillen..: ”Unhottaen sen mikä on takana päin riennän kohti sitä, mikä on edessä”. Kaikkea mennyttä ei voi kantaa mukana, kun mennään uutta kohti. Vanhaa perinnettä voi ja saa arvostaa, mutta täytyy olla myös valmis jättämään ne työtavat, jotka eivät enää toimi ja antaa tilaa uudelle. Tähän Paavalikin kehottaa sanoessaan: ”muuttukaa, uudistukaa, tutkiaksenne mikä on Jumalan mielen mukaista ja täydellistä”. Jumala luo uutta vieläkin!

Hyvät kristityt! Tänään tuomiosunnuntaina voimme muistaa, että ”mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa”. Me saamme tänäänkin käydä ehtoollispöytään ottamaan vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Uskossa tapahtuu samanlainen yhdistyminen kuin ehtoollista nautittaessa. Niin kuin leipä ja viini sulavat verenkiertoomme, niin Kristus sulautuu uskossa meihin. Silloin me olemme Kristuksessa. Silloin ei mikään kadotustuomio kohtaa meitä. Siinä on meillä ilo ja toivo ja rohkeus! ”Joka uskoo minuun, sitä ei tuomita, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään”. Tähän lupaukseen luottaen tunnustamme nyt yhteisen kristillisen uskon!

Matti Salomäki