"Pajullekin on käyttöä"

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä,
Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
Jeesus sanoi heille:
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

SAARNA ”Pajullekin on käyttöä”

Hyvät kristityt! Pajunkissat ovat meille mukava kevään viesti. Ne osoittavat, että talvi on todella takana ja kevät on tullut. Lapsilla on tapana virpoa pääsiäisen aikaan. Savossa asuessamme virpominen tapahtui aina palmusunnuntaina. Täällä Länsi-Suomen suunnalla perinne nousee toiselta pohjalta, virpomispäivä on lankalauantai ja tämä perinne on kristinuskoa vanhempaa, pakanallista perua. Kristilliseen ortodoksiseen perinteeseen kuuluu pajunoksien siunaaminen palmusunnuntain aaton vigiliassa ja virpomisessa suositellaan sanoja: ”Virvon varvon vitsasella, tällä pajunoksasella, Herramme Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi. Jumala sinua siunatkoon”. Tutumpi toki oli sana: ”Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. Jumala sinua siunatkoon”. Tuota loppuosaa käytettiin nimenomaan Savon suunnassa, jossa ortodoksisen kirkon vaikutus oli merkittävä. Siunauksen toivotus kuului virpomiseen. Tervehdys on toiminut siunauksen ja terveyden tuojana ja pahan karkoittajana. On ajateltu, että pyhitetyllä vedellä siunatessa oksiin siirtyy Jeesuksen voimaa.

Mietin, miten paju todella sopiikin tuon nöyrän ja vaatimattoman kuninkaan juhlaan. Vaikka paju on meillä lähinnä roskapuu, sillekin on löytynyt yhtä ja toista käyttöä. Nopeakasvuisuutensa vuoksi pajuja hyödynnetään energiapuuna. Pajun kuoressa on salisylaatteja, minkä vuoksi sitä on käytetty lääkekasvina. Salisylaatit imeytyvät ruoansulatuskanavasta elimistöön ja hajoavat siellä salisyylihapoksi, joka on tulehduskipulääke. Rohdosten raaka-aineeksi tarkoitettua salisylaattipajua voidaan myös viljellä. Pajut ovat notkeita ja nopeasti pitkän ohkaisiksi vitsoiksi kasvavina hyvin soveltuvia punontatöihin siinä missä rottinki tai bambukin. Useimmista pajuista voidaan valmistaa myös pajupilli.

Voimme joskus ajatella, ettei minun lahjoistani tai taidoistani ole Jumalan valtakunnan työhön, mutta paju muistuttakoon, että vähäiselle ja arvottamalta tuntuvallakin luomakunnan osasella voi olla oma ja tärkeä tehtävänsä Jumalan valtakunnassa. Aasillekin oli käyttöä, lapset kelpasivat ylistyskuoroksi ja palmunoksat korvasivat juhlavan maton. Meillä jokaisella on arvoa Jumalan valtakunnan työssä. Sinä olet arvokas ja tärkeä Jumalan valtakunnassa!

Jeesuksen kärsimystie ja hiljainen viikko osoittavat, miten Jumalan valtakunnassa pieni on suurta ja suuri joutuu nöyrtymään. Jumalan valinta menee usein vastoin inhimillistä ajattelua. Vietimme vähän aikaa sitten Marianpäivää. Saatuaan arvokkaan tehtävän Maria viritti ylistyslaulun, jossa hän sanoi: ”– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi” (Lk 1:47-48). Tämä on toteutunut kirjaimellisesti, kun Maria edelleen mainitaan säännöllisesti jumalanpalveluksissa ja hänet tunnetaan lähes kaikkialla maailmassa.  Samalla tavoin Jumalan valintaa, joka kohdistui Joosefiin tai Daavidiin, ihmettelivät monet. Paavali puolestaan kirjoittaa: ”Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä” (1 Kor 1:26-29).

Näin Jeesus itsekin kulki tietä monien halveksimana, aviottomaksi lapseksi syytettynä, uskonnollisten johtajien vainoamana, roomalaisten sotilaiden pilkkaamana ja kansanjoukon syyttämänä. Mutta nyt hän on palmusunnuntain evankeliumissa vielä kansan vähäisten juhlimana kuninkaana liikkeellä eteenpäin.

Evankeliumissa kerrotaan, miten Jeesus ratsasti Jerusalemiin. Kaupunki oli kuohuksissa. Se oli kuin ruutitynnyri, jossa toiset juhlivat uutta kuningasta ja toiset moittivat näitä Jeesuksen äänekkäitä kannattajia. Vaikka tässä kaikessa nähtiin myöhemmin toteutuneen monet Vanhan testamentin ennustukset, kirjansa oppineet uskonnolliset johtajat eivät hyväksyneet tulkintaa, että Jeesus olisi luvattu Messias ja odotettu kuningas.

Me toistamme näitä juhlivan kansan laulamia sanoja jokaisessa messussa Pyhä-hymnin sanoissa ennen ehtoollisen asetussanoja: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Taivas ja maa on täynnä sinun kirkkauttasi. Hoosianna korkeuksissa. Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä. Hoosianna korkeuksissa”.   Näin me tunnustamme laulavien lasten ja juhlivan kansan tavoin Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi yhä uudestaan juuri tämän evankeliumin sanoin. Vasta myöhemmin opetuslapset tajusivat, että näin oli jo kirjoituksissa ennustettu ja tässä toteutui Jesajan kirjan ennustus (Jes 62:11) ja tässä laulettiin psalmista tutuilla sanoilla (Ps 118:25-26).

Juhliva ihmisjoukko oli kuullut Jeesuksen tunnusteoista ja siitä, miten hän herätti Lasaruksen kuolleista. Niinpä fariseukset olivat jo aika toivottomia: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.” Tilanne ei ollut heidän hallussaan eikä mitenkään edennyt heidän suunnitelmiensa mukaisesti. Sen sijaan korkeammat suunnitelmat kävivät toteen hetki hetkeltä. Ne, jotka oli kirjoituksissa ennustettu ja jotka Isä oli Pojalleen suunnitellut. Näin piti käydä, että kirjoitukset toteutuvat ja synnit tulevat sovitetuksi.

Kertomuksessa on myös pieni kohtaus, joka voi toistua yhä uudestaan. Muutamat kreikkalaiset tulivat sanomaan Filippukselle: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen”. Voimme kohdata ihmisiä, jotka haluaisivat oppia tuntemaan paremmin Jeesuksen. Miten voimme auttaa heitä? Kreikkalaiset edustavat tässä kertomuksessa vieraasta maasta tulleita ei-juutalaisia, he ovat siis samassa asemassa kuin idän tietäjät. He saattoivat kääntyä Filippuksen puoleen, koska hänellä oli kreikkalainen nimi ja hänen asuinpaikkansa Betsaida oli heti Palestiinan rajan ulkopuolella ja sen asukkaat edustivat eri kansallisuuksia. Niinpä Filippuskin luultavasti osasi kreikkaa. Filippus ei kuitenkaan mennyt yksin Jeesuksen luokse, vaan otti mukaansa samasta kaupungista kotoisin olevan Andreaan. Näin he työparina hoitivat asiaa eteenpäin. Mitä tämän jälkeen tapahtui, siitä ei evankeliumi kerro. Mutta näkemistä tarkoittava sana on Johannekselle usein sävyssä, joka liittyy sisäiseen näkemiseen, siihen, joka tekee uskomisen mahdolliseksi. Ehkä nämäkin kreikkalaisetkin näkivät Jeesuksessa jotain enemmän ja veivät hänestä sanomaa omalla seudulleen.

Kertomuksen lopuksi Jeesus lausuu vehnänjyvään liittyvät sanat, joissa on syvä merkitys. Ne tuovat tarkoitusta toisen puolesta tapahtuvaan kuolemaan. Yksittäinen jyvä olisi pöydällä tai tallin nurkassa jäänyt yksinäiseksi ja hyödyttömäksi roskaksi, mutta maahan pudotessaan ja kuollessaan siitä syntyi uutta kasvua. Tämän kasvun hedelmää me saamme nauttia ehtoollispöydässä. Siinä me saamme ottaa vastaan vehnäleivän muodossa Kristuksen ruumiin, meidän puolestamme annetun, syntien anteeksiantamiseksi. Suuri on ehtoollisen salaisuus, suuri on vehnänjyvän salaisuus!

Hyvät seurakuntalaiset! Näin Jeesus saapuu yhä kansansa keskelle – seurakunta saa elää hänen johdatuksessaan. Piispantarkastus ei ole vain hallinnollinen tapahtuma, vaan myös hengellinen vahvistus. Saamme rukoilla, että seurakunta voisi olla uskon, toivon ja rakkauden yhteisö täällä Isossakyrössäkin myös tulevaisuudessa. Seurakunnan tehtävä on seurata Kristusta myös silloin, kun edessä on ristiä ja vaivaa ja pilkkaa. Jeesuksen esimerkki haastaa meitä palvelemaan toisiamme rakkaudessa. Seurakunnan tehtävänä on olla tässä epävakaassa maailmassa armon ja toivon merkkinä ja Kristuksen todistajana.  Jeesuksen kulkema tie kertoo, että tie kärsimyksen kautta johtaa ylösnousemuksen iloon. Seurakunta elää jatkuvasti tämän toivon varassa: vaikka maailmassa on murhetta, Kristus on voittanut kuoleman. Miten me voimme kantaa tätä toivoa eteenpäin yksilöinä ja seurakuntana?

Isonkyrön seurakunnan uusi strategia rohkaisee tuomaan sanoman uskosta, toivosta ja rakkaudesta keskelle elämää. Toivo on sanoma Jumalan lupauksista, jotka täyttyvät tulevaisuudessa, mutta se on myös tekoja, jotka tuovat toivon tämän päivän ahdistuksen ja toivottomuuden keskelle. Me voimme olla Filippuksen tavoin niitä, jotka johdatamme ihmisiä Jeesuksen luokse tai Simo Kyreneläisiä, jotka autamme oman ristinsä alle uupuneita kulkijoita.

Tähän päivään sopii lopuksi psalmin huudahdus: ”Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!”

Matti Salomäki