Seurakuntaliitos ohjaa miettimään, mikä meitä yhdistää ja mikä on meidän kallein aarre

Evankeliumi

Matt. 3:13–17

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 3

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”

SAARNA, uuden seurakunnan juhlamessu Alajärvellä.
”Seurakuntaliitos ohjaa miettimään, mikä meitä yhdistää ja mikä on meidän kallein aarre”:

Joulunaika on jäänyt taakse ja arki on alkanut. Me saamme kuitenkin viettää tänään juhlaa täällä Alajärven kirkossa. Uusi vuosi tarkoitti myös uudenlaista yhteistyötä seurakuntien kesken. Lappajärven ja Vimpelin seurakunnat ovat vuoden alusta osa Alajärven seurakuntaa, samoin kuin jo aiemmin kappelina toiminut Lehtimäki. Toiminta jatkuu paljolti entisenlaisena, mutta hallinnon ja talouden hoitamiseen on nyt vahvemmat hartiat.

Jo alkukirkossa näyttää olleen erilaisia seurakuntia. Osassa kohdattiin monenlaista puutetta ja osa voi taas ulkoisesti paljon paremmin. Siinä tilanteessa apostoli Paavali antoi ohjeen, että rikkaampien seurakuntien tulee kantaa ja jakaa köyhempien seurakuntien taakkaa. Tätä periaatetta on tarpeen noudattaa myös tässä tilanteessa, missä ollaan tällä hetkellä monessa suomalaisessa seurakunnassa. Nyt me elämme tilanteessa, jossa maaseutu tyhjenee, kirkosta eroaa ihmisiä ja syntyvyys on hyvin pientä. Tämä näkyy myös seurakuntien vähenevissä resursseissa. On mietittävä realistisesti tulevaisuutta ja tehtävä isojakin ratkaisuja tulevaisuuden turvaamiseksi.

Historiasta tiedämme, että seurakuntien määrä Suomessa on ollut paljon pienempi, esimerkiksi keskiajan lopussa noin sata. Monet Etelä-Pohjanmaan seurakunnat kuuluivat Isonkyrön emäpitäjään tai kuten Alajärvi, Pietarsaaren seurakuntaan. Siitä muodostettiin 1637 Lappajärven kappeliseurakunta, johon myös Alajärvi kuului. Alajärvestä tuli itsenäinen kirkkoherrakunta 1859 ja sen kappeleiksi muodostetut Soini ja Lehtimäki erotettiin itsenäisiksi seurakunniksi 1895 ja 1904. Vimpeli irroittautui Lappajärvestä kappeliseurakunnaksi 1812 kuuluttuaan sitä ennen Pietarsaaren seurakuntaan ja itsenäistyi 1867. Nyt olemme uudessa tilanteessa.

Suomessa oli vielä noin kymmenen vuotta sitten 449 seurakuntaa, nyt niiden määrä on vähentynyt 367:ään. Enimmillään seurakuntia oli noin 600. Nyt ollaan siis palaamassa tavallaan juurille. Lapuan hiippakunnassa seurakuntien määrä on vähentynyt 36:een, enimmillään seurakuntia oli 65. Mikä onkaan tilanne 10 tai 20 vuoden päästä?

Kiitos jo tässä vaiheessa teille, jotka olette ottaneet vallitsevan tilanteen vakavasti ja tehneet rohkeita päätöksiä ja valmistelleet tätä yhteistyökuviota. Uskon, että tämä rakenne mahdollistaa tässä tilanteessa parhaiten seurakunnallisen toiminnan jatkumisen kullakin näistä paikkakunnista. Talouden ja hallinnon hoitamisessa isompi yksikkö tuo turvaa haavoittuvuutta vastaan ja on mahdollista keskittää voimavaroja, koska nyt riittää yhdet toimielimet ja hallinto, kun muuten ne täytyisi järjestää jokaisessa pienessäkin seurakunnassa pienillä resursseilla erikseen. On myös huomioitavaa, että harvasta seurakunnasta löytyy kahta huipputason pesäpallojoukkuetta, kuten nyt täältä!

Samaan aikaan paikallisia perinteitä kunnioittavaa toimintaa on edelleen mahdollista jatkaa kunkin entisen seurakunnan alueella monella tavalla. Seurakunnan kotisivuilla on luonnehdittu muutosta osuvasti myös seurakuntalaisuuden ja paikallisen toiminnan näkökulmasta: ”Alajärven seurakunnan jokainen kirkko lähialueineen on luonteeltaan toiminnallinen, jumalanpalveluselämän ja seurakuntaelämän perusyksikkö sekä seurakuntalaisuuden toteutumisen lähiyhteisö. Seurakuntaelämän paikallisen toiminnan erityispiirteet saavat jatkua entiseen tapaan. Kullakin alueella on oma toimintakulttuurinsa, mikä rikastuttaa seurakunnan kokonaisuutta”.

Toiminnan kannalta ei ole niin keskeistä, missä ja kuka hoitaa hallintoa, taloutta ja omaisuutta. Olennaisempaa on se, mitä tapahtuu lähellä olevassa kirkossa ja seurakuntatalossa ja kuinka on mahdollisuus osallistua lähialueen jumalanpalvelukseen ja muihin seurakunnan toimintoihin.

Seurakuntien rakennemuutokset aiheuttavat ilman muuta myös muutoskitkaa ja luopumisen kipeyttä. Mutta samalla tilanne mahdollistaa miettimään, mikä on lopulta olennaista ja keskeistä. Onko seurakunnan ydintehtävä omistaa tai keskittyä hallintoon? Vai mikä se on?

Augsburgin tunnustuksessa todetaan kirkon ydintehtävästä näin: ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan”. Evankeliumi muodostaa kirkon, ei hallinto, metsät ja kiinteistöt. Toki niillekin on käyttöä, mutta ydin on evankeliumi ja sakramentit, julistus ja palvelu.

Tämän päivän evankeliumin rinnakkaiskohta on Johanneksen evankeliumin luvussa yksi, jossa lukee: ”Seuraavana päivänä Johannes näki Jeesuksen tulevan luokseen ja sanoi: `Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.´” (Joh. 1:29) Tämänkin ajan keskellä ja monien muutosten melskeessä Johanneksen sormi osoittaa meille evankeliumin ydintä: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”.

Luther toteaa eräässä selityksessään, että synnillä on kaksi mahdollista paikkaa: se on joko kannettava itse tai sen voi kantaa Jeesus Kristus. Siksi Johanneksen sormi osoittaa Jeesukseen, jolla on valta ja voima vapauttaa meidät syntitaakasta ja syyllisyydestä. Hänen tehtävänsä on kantaa kaikki synti, koko maailman synti ja sinun ja minun synti. Meidän ei tarvitse sitä kantaa.

Evankeliumissa kerrotaan, miten Jeesus tulee Johanneksen luo ja pyytää kastetta. Johannes on julistanut parannuksen vaatimusta ja kutsunut ihmisiä parannuksen kasteelle. Hän on kertonut hänen jälkeensä tulevasta, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Tähän asti Johannes on tutkinut tulijoiden kelpoisuutta, nyt hän joutuu tutkimaan omaa kelpoisuuttaan. Hän ei koe olevansa kelvollinen kastamaan Jumalan Poikaa. Lopulta hän kuitenkin suostuu, sillä se on Jumalan vanhurskas tahto.

Jeesukselle Johanneksen kaste ei ollut syntien poispesua, vaan astumista ja vihkiytymistä uuteen tehtävään. Kasteen vahvistaa kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle laskeutuva Jumalan Henki ja taivaasta kuuluva Isän Jumalan ääni: ”Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa häntä”. Tämän jälkeen kiusaaja koettelee Jeesusta erämaassa ja sitten hän aloittaa julkisen toiminnan. On huomattavaa, että tässä ensi kerran on kasteen yhteydessä mainittuna kolmiyhteisen Jumalan persoonat, on Isä, on Poika ja on Pyhä Henki. Kun Jeesus asetti kasteen ylösnousemisen jälkeen, hän käski kastaa kaikki Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Tänään meidän on hyvä hetki muistaa omaa kastetta. Minulla on oma kastetodistus yöpöydällä. Se tuli muuttojen yhteydessä esiin ja sain sen lapsuudenkodista vastikään haltuuni, se odottaa vielä sijoituspaikkaansa, mutta siihen on hyvä palata yhä uudelleen. Sain kasteessa tulla Kristuksen omaksi ja seurakunnan jäseneksi. Sain lupauksen ja kutsun ja tehtävän. Päivittäin saan palata tuohon hetkeen ja luottaa, että silloin solmittu liitto on yhä voimassa.

Lutherin aikalaisten tavoin saatamme kysyä, miten vedellä voi olla noin suuri vaikutus. Mutta myös Lutherin vastaus on pätevä yhä edelleen: ”Sitä ei vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko”. Kaste myös velvoittaa meitä päivittäin turvaamaan Jeesukseen, kuten Katekismuksessa todetaan: ”Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana”.

Vaikka Kristuksen kirkko on jakautunut eri kirkkokuntiin ja seurakuntiin, meitä yhdistää moni asia. Yksi niistä on kaste. ”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. ” ( Ef 4: 4-6). Kun rakennamme uusia seurakuntakokonaisuuksia, on hyvä palata näihin ydinasioihin. Ja kun rakennamme yhteyttä erilaisten kirkkokuntien ja seurakuntien välille, tämä yhdistää meitä. Usein kiinnitetään huomiota erottaviin asioihin, mutta Jeesuksen ylimmäispapillista rukousta toteutamme kiinnittämällä huomiota enemmin yhteyttä yhdistäviin asioihin ja etsimällä tuota yhteyttä. Edesmenneen ja vasta haudatun arvostetun paavin yksi opetus oli se, että kun olemme lähempänä Kristusta, olemme myös lähempänä toisiamme.

Vielä lopuksi haluan nostaa esiin kysymyksen kirkon rikkaudesta ja aarteista. Seurakuntaliitoksissa yksi eniten puhututtava asia on seurakuntien omaisuuden kohtalo. Toiset seurakunnat ovat saaneet sitä aikojen kuluessa haltuunsa enemmin ja toiset vähemmin. Historia näyttää kuitenkin osoittavan, että taloudellisesti rikkaat ajat ovat kirkoille usein hengellisesti köyhiä aikoja ja päinvastoin.

Ennen joulua Etiopiassa vieraillessa näimme paljon köyhyyttä ja myös varsin köyhän kirkon. Yhtenä esimerkkinä siitä tapaamamme pappi, joka kertoi käyttäneensä samoja yksiä kenkiä neljä vuotta, koska hänelle ei ole ollut varaa hankkia uusia. Raha ja omaisuus voi viedä väärään suuntaan niin yksittäisiä kristittyjä kuin seurakuntia. Ilmestyskirjassa kerrotaan Laodikean seurakunnasta ja viestistä, jonka Johanneksen tuli sille toimittaa: ”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mitä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet” (Ilm 3: 17-20).

Etiopian kirkko on joutunut elämään vaikeita ja köyhiä aikoja viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta se ei ole estänyt sitä kasvamasta hengellisesti ja määrällisesti. Kirkko on kohdannut vainoa ja vaikeuksia, mutta samalla evankeliumi on löytänyt kiinnostusta ja vastaanottajia. Seurakuntalaiset ovat ottaneet vastuuta työstä ja jokainen vie evankeliumi eteenpäin. Seurakunnan perusolemus pääsee toteutumaan paremmin, kun työ ei jää vain palkattujen työntekijöiden vastuulla, vaan jokainen kantaa vastuuta. Toivottavasti se kirkon taloudellinen haaste, jonka keskellä me nyt elämme, kääntyy lopulta hengelliseksi siunaukseksi myös meidän maassamme.

Todellinen rikkaus meillä on evankeliumissa ja kasteessa ja ehtoollisessa, joiden kautta taivaan aarteet tulevat meidän omaksi. Siinä saamme sitä tulessa puhdistettua kultaa, puhtaat valkeat vaatteet ja silmävoidetta, jota Johannes kehotti rikkaudestaan kerskuvaa, mutta todellisuudessa surkeaa ja säälittävää, köyhää, alastonta ja sokeaa Laodikean seurakuntaa hankkimaan. Tämä olkoon kallein aarre myös teillä Alajärven uudessa yhdistyneessä seurakunnassa. Viisautta ja voimia teille, jotka huolehditte niin tämän seurakunnan ajallisista kuin tästä katoamattomista aarteista! Pelatkaa yhteisellä kentällä yhteisillä säännöillä ja tavoitelkaa sitä, että mahdollisimman moni pääsisi lopulta turvaan kotipesään!

Tunnustamme yhteisen kristillisen uskon Nikean uskontunnustuksen sanoin!

Matti Salomäki