”Sovintoa rakentamassa”

Hyvä juhlaväki, rakkaat sanankuulijat! Joulun perinteisten juhlapyhien jälkeen olemme siirtyneet kirkkovuodessa arkeen, seuraava juhlakausi lähestyy vasta pääsiäisenä. Ennen sitä on kuitenkin muutamia erityisiä pyhäpäiviä. Viime viikolla vietettiin kristinuskon Suomeen tuoneen Pyhän Henrikin päivää. Terveiset vain Vatikaanista ja Roomasta, jossa vietimme tuota juhlapäivää yhteisen ekumeenisen messun merkeissä. Perinteinen tammikuun lopun juhla on myös tämä tammisunnuntai, jossa katse kääntyy Suomen itsenäistymisen jälkeisiin tapahtumiin.

Tammisunnuntaina esille nousevat haastavat ajat yli sadan vuoden takaa. Jo itse tapahtuman nimityksessä näkyy se jännite, joka johti kansan kahtiajakoon ja verisiin taisteluihin. Tätä päivää nimitetään eri nimillä riippuen siitä, mitä näkökulmaa painotetaan. Joka tapauksessa epävakaa poliittinen tilanne, hallinnon heikkous ja erilaiset jännitteet johtivat lopulta noin 8500 kansalaisen kaatumiseen, yli 8000 teloittamiseen, vajaan parintuhannen katoamiseen sekä vankileireillä yli 11 000 kuolemaan, haavoittuneitakin oli lähes 20 000. Kokonaisuudessaan uhreja oli siis vajaat 40 000. Vertailun vuoksi – Gazan taisteluissa on kuollut arviolta yli 50 000 henkeä. Paljon ihmishenkiä siis menehtyi tässäkin historiamme kriisivaiheessa. Vapaussodan taistelussa kuolleiden hautoja ja muistomerkkejä löytyy monelta kirkkomaalta. Tänään saamme laskea seppeleet sodan uhrien muistolle täällä Ilmajoen kirkkopihalla.

Nyt yli sadan vuoden jälkeen voimme jo pidemmästä aikaperspektiivistä arvioida tapahtumien kulkua ja syitä tuohon taisteluun. Taustalta löytyi muun muassa Venäjän keisarikunnan hajoaminen ja Venäjän sisällissota, Suomen itsenäistyminen sekä sitä seurannut valta- ja sotilaspoliittinen sekä taloudellinen kriisi. Suomen poliittinen järjestelmä oli vielä vakiintumattomassa muutoksen tilassa. Tämä hidasti yhteiskunnallisten uudistusten toteutumista ja jyrkensi työväestön asenteita. Maassa pitkään vallinneen sääty-yhteiskuntajärjestelmän seurauksena Suomen kansa oli jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Sisäistä taistelua vallasta ja yhteiskunnan hajoamista vuoden 1917 aikana heijastelivat monet ilmiöt. Näitä olivat muun muassa haluttomuus ja kyvyttömyys poliittisiin kompromisseihin sekä elintarvike- ja työttömyyskriisi ja niistä johtuneet levottomuudet. Merkittävä tekijä oli myös aivan konkreettinen elintarvikepula. Sodan aikana ja sen jälkeen molemmat osapuolet syyllistyivät poliittiseen terroriin ja raakuuksiin. Tämän takia tuota aikaa voi pitää itsenäisyyden historiamme ristiriitaisimpana vaiheena, jonka vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset.

Vapaussota jätti jälkeensä monenlaisia haavoja, jotka ovat olleet näkyvissä vielä vuosikymmeniä sodan jälkeen. Niitä ei osattu tai pystytty käymään tuoreeltaan läpi, vaan ne toivat jännitteitä politiikkaan ja perheiden ja sukujenkin elämään pitkäksi aikaa. Etenkin terroritekojen vuoksi sisällissodan haavat umpeutuivat hitaasti ja sanotaankin, että sota jatkui henkisellä tasolla ainakin 1960- ja 1970-luvuille asti. Vuoden 1918 suomalaiset eivät jättäneet kevyttä henkistä perintöä jälkeensä tuleville. Sota syvensi Suomessa jo aiemmin syntynyttä kansan kahtiajakoa ja aiheutti katkeruutta, vihaa ja kostohenkeä. Olipa julkisessa keskustelussakin havaittavissa 1960-luvulle asti voittajien niin sanottu valkoinen totuus ja hävinneiden niin sanottu punainen totuus. Nytkin saamme taistelujen osapuolilta kovin erilaisia tietoja esimerkiksi joukkojen tappioista. Vasta puolueeton tutkimus lähestyy asiassa totuutta.

Kun ulkovaltojen joukot jättivät Suomen rauhaan, maltilliset porvarit ja sosialistit ottivat lopulta vastuun maasta. Kompromissien avulla taattiin Suomeen sisäinen vakaus ja järjestys sekä kansanvaltainen kehitys ja näin alkoi hidas kansallinen eheytyminen. Talvi- ja jatkosodan taistelutkin yhdistivät kansaa entisestään kun taisteltiin yhteistä vihollista vastaan. Nyt olemme onneksi saaneet nauttia vakaata hyvinvoinnin aikaa jo pitkään.

Sisällissotia ajatellessa nousevat mieleen Jeesuksen sanat: ”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat” (Mt 12:25). Mistä nousevat riidat perheiden sisällä, miksi naapurikansojen tai välillä omankin kansan täytyy sotia keskenään? Näin saattaa käydä, vaikka kansaa yhdistäisi sama kieli tai sama uskonto. Olemme viime aikoina joutuneet seuraamaan Israelin ja Palestiinan välistä taistelua tai Venäjän ja Ukrainan välistä taistelua. Nekin ovat lähes kuin yhden kansan taistelua tai vähintäänkin sukulaisten nahistelua. On surullista nähdä, miten viha ajaa kansat toisiaan vastaan ja kaikki kärsivät tappion, kukaan ei niissä voita. Ensimmäisestä veljesmurhasta lähtien riidat ja väkivalta ovat leimanneet ihmiskunnan historiaa. Perheissäkin rakkaus voi kääntyä vihaksi ja katkeruudeksi. Toisenlaista tietä tuli opettamaan Vapahtajamme, joka opetti anteeksiantamusta tienä ristiriidoista eteenpäin.

Tämän päivän evankeliumissakin tapahtuu kahden eri kansan ja maailmankatsomuksen edustajan kohtaaminen. Mutta tilanne ei johda vastakkainasetteluun. Evankeliumissa Jeesus kohtaa korkea-arvoisen sotilaan, joka ei ole juutalaisen kansan jäsen vaan valloittajien edustaja. Hän tulee Jeesuksen luo pyytämään apua henkilökohtaisen hädän takia, palvelijan vakavan sairastumisen takia. Avuttomuus ja hätä on yksi asia, joka voi johtaa yli vihollisuuden muurien ja yli kansallisuuksien välisten jännitteiden, kuten kertomus sadanpäälliköstä osoittaa.

Tapahtuman toimintaympäristö on Kapernaum, kaupunki Gennesaretin järven luoteisrannalla. Kaupunki sijaitsi rajaseudulla, niinpä siellä asusteli roomalaisen sotilasyksikön päällikkö ja upseeri osastonsa ja palvelijoidensa kanssa. Läheltä kulki tärkeä valtaväylä, Meren tie – Via Maris, joka yhdisti Egyptin ja Mesopotamian. Kaupungissa oli myös tulliasema, koska se sijaitsi lähellä Herodes Antipaksen ja Filippoksen hallintokuntien rajaa. Aihetta jännitteisiin oli siis tarjolla.

Mutta nyt ollaan ihmisiä yhdistävien kysymysten äärellä. Jeesus ei jaottele ihmisiä meihin ja muihin, vaan hän on tullut auttamaan ja pelastamaan kaikkia ihmisiä, niin punaisia kuin valkoisia, niin venäläisiä kuin ukrainalaisia, niin juutalaisia kuin palestiinalaisia. Kuten ensimmäisessä lukukappaleessa todettiin: ”Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet”. Evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa”.  Juutalaisena hän nostaa evankeliumissa esimerkiksi muillekin roomalaisen, pakanallisen sotilaan uskon.  Hän jopa toteaa: ”näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella”. Tuo sotilas ei katso arvolliseksi kutsua Jeesusta kotiinsa, hän pyytää tätä sanomaan vain sanan, joka tuo avun hätään. Samalla tavalla katolisessa messussakin synnintunnustuksen kohdalla liturgiassa todetaan: ”Herra, en ole sen arvoinen, että tulet luokseni. Sano vain sana, niin minä paranen”.

Jeesuksen sanassa on voima. Tuolla sanalla luotiin kerran taivas ja maa. Tuolla sanalla Jeesus herätti kuolleita ja paransi sairaita. Tuolla sanalla hän hoitaa meitä tässäkin jumalanpalveluksessa. Usko avaa Jumalan mahdollisuudet ja hänen lupauksensa ovat voimallisia vieläkin. Kun omat mahdollisuudet ovat menneet, alkavat Jumalan mahdollisuudet. Avuton saa aina kääntyä hänen puoleensa riippumatta kansallisuudesta ja ihonväristä. Hän on koko maailman Vapahtaja.

Jeesuksen toiminta täällä maan päällä tiivistyi sovinnon tekemiseen. Henrikin päivän messussa luimme Korinttilaiskirjeestä: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden” (2 Kor 5). Tuota sovinnon sanomaa meidät kristityt on kutsuttu viemään eteenpäin ja toteuttamaan arjessa. Tuota sovinnon sanomaa tarvitaan perheisiin, heimojen ja kansojen välille. Vain siinä on avain rauhaan. Rauha ei tarkoita vain sodan melskeen poissaoloa, vaan myös kaikkien kansanryhmien tasapuolista huomioimista ja tasa-arvoisia oikeuksia. Se tarkoittaa sovinnon tekemistä. Siihen Jeesus meitä kehottaa sanoessaan: ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Se on viesti niin yksilöille kuin kansoille.

Ajatusta oikeutetusta sodasta kehitti jo kirkkoisä Augustinus 300-luvulla. Samalla tavalla voi puhua oikeudenmukaisesta rauhasta. Oikeudenmukaiselle rauhalle on edellytyksiä, kun konflikteja ratkaistaan tasapuolisesti. Sodan uhrien ja siviilien näkökulma on tärkeä ottaa huomioon, kun tavoitteena ovat rauhaa tukevat rakenteelliset muutokset. Palauttava oikeudenmukaisuus rauhan tekemisessä pyrkii sodan uhrien arvon palauttamiseen, väärintekijän vastuun tiedostamiseen ja molempien liittämiseen takaisin osaksi yhteisöä. Voinee todeta, että rauhan rakentaminen on aina hitaampaa ja vaikeampaa kuin sodan aloittaminen. Tässä työssä suomalaiset ovat olleet aktiivisia rauhannobelisti Martti Ahtisaaren esimerkin mukaan. Jotain olemme oppineet, kun maatamma kutsutaan rauhanturvaamisen suurvallaksi.

Hyvät sanankuulijat! Mekin olemme voineet havaita vastakkainasettelun ja polarisoitumisen taas vahvistuvan paitsi eri puolilla maailmaa myös oman kansamme keskuudessa. On monia tekijöitä, jotka ovat johtaneet siihen, mm taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen ja keskustelukulttuurin muutos. On tärkeää tunnistaa tämä muutos ja pyrkiä tietoisesti rauhan ja sovinnon sanoman vahvistamiseen, ettemme luisu vaaralliselle tielle ja taistelemaan toisiamme vastaan. Jokainen voin olla sovinnon rakentaja ja rauhan edistäjä omalla paikallaan. Se heijastuu aina laajemmalle ympäristöön ja koko yhteiskuntaan.

Tänään muistamme vapaussodan uhreja ja kiitämme taistelusta tärkeiden arvojen ja maamme itsenäisyyden puolesta. Varjelkoon Luoja kansaamme kääntymään itseään vastaan. Suokoon hän hauraan rauhan kestävän Gazassa ja sovinnon löytyvän myös Ukrainaan. Herra meitä armahtakoon ja suojelkoon!

Matti Salomäki