”Tämä maailma tarvitsee terapiaa”

Saarna

Tapasin vähän aikaa sitten erään kauppiaan. Kun hän tunnisti minut, puheet siirtyivät ajankohtaisiin tapahtumiin kirkossamme, maassamme ja maailmassamme. Päivittelimme siinä maailman menoa ja hän totesi pohjalaisen miehen rauhalliseen tyyliin: kyllä tämä maailma tarvitsisi terapiaa.

Sana ”terapia” liittyy usein kielenkäytössämme henkiseen apuun, psykoterapiaan, puheterapiaan tai fysioterapiaan. Itse sana θεραπεία tarkoittaa kreikankielestä käännettynä sananmukaisesti parantamista. Tämä maailma tarvitsee terapiaa, tämä maailma tarvitsee parantajaa. Kun ajattelemme kaikkea sotaa, väkivaltaa, laittomuutta, sortamista ja kärsimystä, paljon olisi parannettavaa tässä maailmassa. Kun katsomme Ukrainaa, Palestiinaa, Israelia ja kaikkia niitä taistelukenttiä, jotka eivät enää ylitä päivittäistä uutiskynnystä, paljon olisi parannettavaa. Kun ajattelemme perheitä, työyhteisöjä, ihmissuhteita, paljon on parannettavaa. Kun katselemme sairaaloita ja sairaita, paljon on parannettavaa. Kun katsomme henkistä pahoinvointia, yksinäisyyttä ja mielen sairauksia, paljon on parannettavaa. Tämä maailma tarvitse terapiaa, parantajaa.

Tälle maailmalle on annettu parantaja, kuten tämän päivän aihe toteaa: ”Jeesus, parantajamme”. Evankeliumissa kerrotaan miehestä, jolla oli ollut sairaus jo lapsuudesta lähtien. Siinä kertomuksessa pohditaan myös syyllisyyskysymystä. Se on varmasti myös tämän päivän kysymys lapsille, joilla on ollut hankala lapsuus tai jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet yhteyden vanhempiin. Se on kysymys vanhemmille, joiden lapsi sairastaa. Se on kysymys niille, joiden elämää painaa vuosikaudet oma sairaus.

”Kuka on tehnyt sen synnin, että hän on syntynyt sokeana?” Syyn tai syyllisen löytäminen sairauteen tai muuhun raskaaseen kohtaloon on kovin inhimillistä ja oma tai esivanhempien synti on helppo, usein liiankin helppo ratkaisu siihen. Väistämättä mieleen tulevat synnintunnustuksen sanat: ”Tiedän, että syntini tähden olen ansainnut ikuisen kadotuksen, jos tuomitset minut pyhyytesi ja vanhurskautesi mukaan”. Jos meidät tuomittaisiin syntiemme mukaan, olisimme kaikki sairaita ja kadotukseen tuomittuja. Ei olisi ketään tervettä.

Jeesus kääntää kuitenkin katseen syyn löytämisestä toiseen suuntaan: mikä tämän sairauden tai vaivan tarkoitus voisi olla? Mihin se haastaa läheisiä? Mihin se haastaa itseäni? Mikä on tämän tarinan seuraava luku? Mikä on Jumalan suunnitelma?

Jeesus sanoi, että tämän sairauden syy ei löytynyt sairaana syntyneestä eikä hänen vanhemmistaan. Sen sijaan Jumalalla oli tässä oma suunnitelmansa. Hänen tekonsa tulisivat julki tämän sairastuneen kautta. Niin Jeesus teki tomusta ja syljestä tahnaa ja käski sokeaa pesemään kasvonsa vesialtaalla. Hän teki niin kuin kansanperinteessä vieläkin käytetään luonnon omia lääkkeitä. Tämä tahna piti pestä vedellä pois. Vesi puhdisti kasvot ja silmät avautuivat. Määrättyjä lääkkeitä on tärkeätä käyttää ja Jumala voi toimia niiden kautta tai jopa ilman niitä. Sokeana syntynyt sai nyt ensimmäistä kertaa elämässään nähdä värit ja hahmot, ihmiset ja kasvit, kaiken Jumalan luoman kauneuden.

Jeesuksen toimintaa liittyi keskeisenä parantaminen. Mutta siihen liittyi aina vielä syvempi parantuminen: ihmisen ja Jumalan välisen suhteen eheytyminen. Kertomus olikin samalla kertomus hengellisesti sokeista ja näkevistä. Toisessa kohtaamisessa Jeesus kysyykin mieheltä: ”Uskotko ihmisen Poikaan?” Ja tämä vastaa: ”Minä uskon, Herra!”

Hengellinen sokeus on yksi tämänkin ajan vakavia sairauksia. Se johtaa monenlaiseen eksymiseen ja vahinkoon, aivan kuin autolla ajaminen huurteisella tuulilasilla. On vaikea nähdä tietä ja löytää suuntaa, kun ei näe eteenpäin. Kun Jumalan sana on vieras eikä Pyhä Henki saa sanan kautta ohjata elämää ja omaatuntoa, silloin kuljetaan pimeässä, pelkästään muiden aistien varassa tai satunnaisia kuuluvia ääniä seuraten, joukon mukana tai epämääräisesti harhaillen.

Mutta nytkään ei tule keskittyä sairauteen, vaan parantajaan. Juuri meitä hengellisesti sokeita ja sielulta sairaita varten Jeesus tuli tähän maailmaan, antamaan sokeille näön ja tekemään sairaat terveeksi, tuomaan pimeyteen valon. Psalmissa sanotaan (119:105): ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani”. Jeesus itse on tämän maailman valo. Hän tuli tuomaan kaikkeen pimeyteen valon. Hän on meidänkin valomme. Hänen sanansa, hänen lupauksensa, hänen evankeliuminsa valaisee vieläkin meitä siinä pimeydessä, jossa me tänään kuljemmekaan.

Jeesus sanoi: ”Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo”. Virressäkin pyydetään tuota valoa: ”Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!” Vielä on päivä. Vielä on Jumalan sanan valo meillä, Kristuksen evankeliumin valo valaisee pimeyttä.

Kun nytkin tuntuu, että pahan valta kasvaa, sanomat sodista ja väkivallasta täyttävät uutiset päivittäin ja koko länsimaissa virta ulos kirkosta on voimakkaampaa kuin kirkkoon päin ja myös täällä Suomessa tutkitusti Jumalaan luottavien määrä vähenee vuosi vuodelta, niin me saamme pyytää tuon virren rukouksen sanoin, että Herra Kristus voisi jäädä keskellemme ja antaa meille rauhan ja valon ja avata yhä sokeiden silmiä ja kuurojen korvia. Ja niin hän on yhä täälläkin tänään keskellämme lupauksensa mukaan, sanassa ja sakramentissa meidän keskellämme tuomassa valoa ja rauhaa ja parantamassa meitä synnin sokaisemia.

Kertomuksessa mainittu Siiloan allas voidaan nähdä myös viittauksena Pyhään kasteeseen. Kasteveteen olemme kerran saaneet hukuttaa syntimme ja sokeutemme ja niin voimme tehdä päivittäin palatessamme kasteen armoliittoon ja lupauksiin. Jumala on uskollinen liitossaan. Hän pesee meidät puhtaaksi ja parantaa suurimman sairautemme, eron elävästä Jumalasta. Hän avaa sokeiden silmiä.

Jeesus tuli valoksi tähän maailmaan ja hän lähetti meidät valoksi tähän maailmaan. Tätä työtä orpokodissa on voitu tehdä jo kymmenien vuosien ajan. Siinä on toteutunut tuomiosunnuntain evankeliumin sanat: ”Minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne ; kaiken minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle”. Uskon hedelmää on rakkaus. Sitä tämä maailma kaipaa ja janoaa. Se tuo valon pimeyteen ja parantaa sielultaan sairaat. Tämä maailma tarvitsee terapiaa. Jeesus on meidän terapeuttimme, meidän parantajamme. Saamme olla hänen työtovereitaan ja lisätä valoa maailmassa. Myös tämän herätysliikkeen tarinassa varhaiset julistajat Paavo Sihvosen ja Olli Hälvä julistivat lakia ja evankeliumia, lohduttivat ja julistivat syntejä anteeksi sekä rukoilivat sairaiden puolesta.

Hyvät sanankuulijat! Tämä herätysliike kantaa eteenpäin Helena Konttisen perintöä. Hän sai aikanaan olla kantamassa Jumalan valoa täällä ja hänen työnsä on kantanut hedelmää näin kauas. Vaihetuspäivistä ja tilipäivistä on tullut orpokotijuhlat. Meidän on hyvä palata Konttisen ydinviestin äärelle: ”Jos ihminen näkee syntinsä, on hänen viheliäisenä mentävä Kristuksen eteen. Ei tule etsiä autuutta mistään muusta kuin Kristuksesta Jumalan sanan kautta. Ei saa ruveta ensin parantelemaan itseään, että kelpaisi Jeesukselle. Tunteisiin ei pidä luottaa, koska ne vaihtelevat. Herralla pitää uskoa itsensä kylmänäkin” (Mailis Janatuinen, Ilosanomapiiri.fi). Tätä aivan samaa sanomaa Pyhä Henki on välittänyt myös vaikkapa Paavo Ruotsalaisen ja Kallis hunajan pisara -kirjan kirjoittajan Thomas Wilcoxin kautta lähes samoilla sanoilla. Tämä on tärkeä viesti myös meille tämän ajan ihmisille. Se on luterilaisen uskon ydinviestejä, vanhurskauttamisen sanomaa. Jumala tekee väärästä vanhurskaan Kristuksen kautta. Meillä syntisairailla on toivoa! Tänäänkin voi olla vaihtopäivä. Saat antaa kuormasi Jeesukselle ja hän antaa pyhyytensä meille.

On ollut hienoa vierailla täällä kuin omilla juurillaan: Omat vanhempani saivat olla 1950-luvulla täällä Parikkalassa kansankynttilänä ja Jumalan valon kantajana, äiti opettajana ja isä nuorisotyön ohjaajana. Itse en silloin ollut vielä syntynytkään, mutta näistäkin ajoista on minulle kerrottu. Olen saanut tänä viikonloppuna kuulla heidän työstään, jota vieläkin muistetaan täällä. Hyvä Jumala siunatkoon meitä, että saamme itse kukin olla levittämässä valoa ja toivoa ja auttamassa toisia hyvän Jumalan lähelle.

Parikanniemisäätiön hengellisen työn tärkein tehtävä on kotisivuillakin mainittu evankeliumin ilosanoman kertominen Jeesuksesta Kristuksesta sekä työn synnyttämien ystäväyhteyksien ylläpitäminen. Pohjois-Savossa toimiessani Parikanniemen toiminta tuli itselleni tutuksi kirkkopyhien, seurojen ja raamatunopetuksen myötä, kun seurakunnassani pidettiin Parikanniemen kirkkopyhiä. Teette myös diakoniatyötä, auttamalla päihdeongelmaisia ja erilaisissa vaikeuksissa olevia ihmisiä kuuntelemalla ja auttamalla eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kun elämme voimistuvan vastakkainasettelun aikaa ja monenlaisen pelon ja ahdistuksen ja taloudellisten haasteiden keskellä, niin on tärkeä, että vaalitaan ystäväyhteyksiä ja kutsutaan yhä uusia ihmisiä siihen turvaan ja rauhaan, jonka Vapahtajamme Jeesus Kristus meille antaa.  On tärkeätä kokoontua yhteen jumalanpalveluksiin, seuroihin ja raamatunopetuksen äärelle ja kesäjuhlille. Täällä on ollut lämmin, kutsuva ja hoitava ilmapiiri. Vaalitaan tätä yhteyttä! Yhdessä me selviämme eteenpäin ja perille Kristuksen avulla. Yksin ei pidä jäädä!

Siunausta sille työlle, jota tämän herätysliikkeen ja orpokodin parissa teette! Olkaa uskollisia omalla paikalla. Herra ei anna työnne mennä hukkaan!

Matti Salomäki