Tiellä ken vaeltaa

Luuk. 19:28-40

Veisaamamme virsi 15 Tiellä ken vaeltaa tiivistää adventin iloisen ja syvällisen sanoman. Tämä virsi on ollut virsikirjassamme vuodesta 1986 ja tullut monelle rakkaaksi. Adventin evankeliumin suuri kysymys on, kuka on tuo Jerusalemiin matkaava mies.

Ratsastaja on pukeutunut tavanomaisesti. Poikkeuksellista on se, että hän on valinnut ratsukseen aasin. Tämä yksityiskohta saa kansanjoukot muistamaan Vanhan testamentin ennustuksen mukaan rauhan kuninkaasta, joka saapuu aasilla ratsastaen. Rauhan kuningas on juutalaisten odottama Messias, Pelastaja. Hänen tullessaan alkaisi pelastuksen aika. Vihollisista saavutettaisiin voitto.

Kun Jeesuksen oppilaat levittävät hänen eteensä vaatteita, lehviä ja oksia, pian niin tekevät muutkin. Ihmiset tunnistavat tulijan. Ulkoisesta vaatimattomasta hahmostaan huolimatta Jeesus on riemuitsevalle kansalle sen kaipaama pelastajakuningas.

Kansan odotukset ovat siis suuret. Jotain olennaista jää kuitenkin oivaltamatta. Perimältään kansa ei sittenkään ymmärrä, mistä on kysymys. Entä me. Mitä sinä ajattelet Jeesuksesta? Onko hän sinulle pelastaja? – Laulamme virren 15 ensimmäisen säkeistön.

1. Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa? Maahan on laskettu vaatteita, lehtiä, oksia. Muurari-rabbi nyt on matkalle lähtenyt, noussut on satulaan ratsunsa, kuitenkin kuningas.

Kuninkaan tunnistaa tavallisesti hänen tuntomerkeistään. Virren 15 mukaan nämä kuitenkin puuttuvat Jeesukselta. Emme näe kruunua emmekä valtikkaa. Tämä johtuu siitä, että todellisen Messiaan tuntomerkit ovat toisenlaiset. Niihin kuuluu piikkikruunu, ja sen roomalaiset sotilaat asettavat hänen päähänsä vasta pitkäperjantaina.

Ratsastus Jerusalemiin ei muutoinkaan suju niin kuin Jeesuksen oppilaat ennakoivat. Kansan poliittiset ja uskonnolliset johtajat eivät tunnusta Nasaretilaisen kuninkuutta. Heitä tämä opettaja ei kiinnosta. Mutta kun kansa alkaa ylistää Jumalaa, fariseukset käskevät Jeesusta vaientamaan joukot. Tämä kieltäytyy, sillä muutoin kivet alkaisivat huutaa.

Vaikka vastustus kasvaa, vaellus jatkuu. Jeesuksen kutsumus on luja. Se ei johda vallan ja kunnian saleihin. Herramme tietää edeltä, että kansan suosio vaihtuu muutamassa päivässä syytöksiksi ja vie hänet lopulta ristille.

2. Kruunua, valtikkaa et lainkaan sä nähdä saa. Mahtavat ovat muualla, suurissa saleissa. Ihmisen Pojan tie nyt kaupunkiin suureen vie. Suosio satojen ihmisten vaihtuu jo syytökseen.

Jeesuksen vallan tuntomerkit ovat nöyryys ja hiljaisuus. Hän on toisenlainen Messias ja kuningas kuin mitä toivottiin. Hän ei halunnut hallita väkivallalla. Nöyryydessä ja hiljaisuudessa piili hänen voimansa. Eikä hän halunnut tuhota tavanomaisia sotilaita ja aseita. Jeesus taisteli pahuutta, kuolemaa ja epätoivoa vastaan.

Hiljaisuus ja nöyryys kertovat syvästä sitoutumisesta tehtävään. Filippiläiskirjeessä Paavali kertoo, kuinka Jeesus luopui oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Sen sijasta hän otti orjan ja palvelijan muodon. Paavali kirjoittaa: ”Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:6-8).

Ristiä kohti ratsastava Jeesus on meille pysyvä esimerkki nöyryydestä, hiljaisuudesta ja omastaan luopumisesta. Jos uskomme ja seuraamme häntä, joudumme kulkemaan hänen viitoittamaansa tietä. Matkalla elämä koettelee. Toisinaan teemme virhevalintoja ja rikomme lähimmäistä vastaan. Uskoamme koetellaan ja rakkautemme puutteet paljastuvat. Tämä kaikki merkitsee sitä, että ihmistä riisutaan hänen omavoimaisuudestaan.

Luopumisessa piilee kuitenkin rikkaan elämän salaisuus. Jumalan armo käy rakkaaksi. Pääsemme osalliseksi Jumalan hyvyydestä. Ja Jumalan rauha valtaa mielen.

3. Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus. Voimalla, väkivallalla et tahdo hallita. Uskomme vahvista, luo tiellemme valoa, johdata elämään rikkaaseen, rauhaan ja hyvyyteen.

Kristuksen seuraamisessa ehkäpä kaikkein tärkeintä on hänen läsnäolonsa. Ristintiellä siitä tulee todellista. Monen kokemus on, että elämän suurien vastoinkäymisten keskellä ihminen kokee Jumalan läheisyyttä. Tämä on jotenkin käsittämätöntä: toivo uhkaa kadota, ja kuitenkin Jumala on läsnä. – On myös toisenlaisia kokemuksia: tunnistamme Jumalan suuren hyvyyden elämässämme. Se synnyttää kiitollisuutta ja iloa. Silloinkin Jumala on läsnä.

Perimmältään taitaa olla kyse Jumalan antamista lupauksista. Siitä, että hän ei hylkää ihmistä, joka turvautuu hänen apuunsa. Tästä syystä meidän pitäisi laulaa Hoosiannaa joka päivä. Hoosianna on merkitykseltään pyyntö. Se tarkoittaa: Jumala auta. Nämä sanat Jumala haluaa meiltä kuulla.

Vaikka ihmiset eivät vielä tienneet, millainen kuningas Jeesus oli, he lauloivat hänelle hoosiannaa. Salaisuus paljastui pääsiäisaamuna, ja silloin suuri ilo valtasi Mestarin seuraajat. Ylösnousemus on Jumalan vastaus ihmisen hoosianna-pyyntöön.

4. Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme. Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin. Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna! Saavu jo kuningas luoksemme täyttämään toivomme.

Täällä Pietarsaaressa tarvitaan sanomaa armollisesta ja ihmisiä rakastavasta Jumalasta. Sanoman vieminen on yhteinen tehtävämme. Sen vuoksi sinua tarvitaan. Sinua tarvitaan, jotta tämän paikkakunnan asukkaat turvautuisivat Jumalan apuun ja kokisivat suurta iloa elämässään. Aamen.

© Simo Peura